Mitä näen kuvassa...

 

Sain Sirpalta tämän aurinkoisen kuvan, kiitos Sirpa oikein paljon:) Ilahduin, koska täällä sataa parhaillaankin, mukava saada jotain piristävää harmaaseen päivään.

Kuvassa katseeni kiinnittyi ensimmäisenä aurinkoon ja sitä ympäröivään sinisyyteen. Muistojeni aarrearkusta alkoi tulvimaan ihania aurinkoisia kesäpäiviä, jolloin asuin vielä saaressa, saaren nimi on Murtosaari. Muisteluni piti olla aivan lyhykäinen, mutta aina vain tuli uusia muistoja mieleen, toivottavasti jaksatte viivähtää lapsuuden saarellani.

Istuskelen aamupäiväauringon lämmössä Kissakivellä. Kissakivi on saanut nimensä Hurri-kissamme mukaan. Hurri makoilee kivellä usein ja nauttii auringonpaahteesta, kiveltä on hyvä tarkkailla mahdollisia hiiripaisteja. Etelätuuli puhaltelee leppeästi hiuksissani, pieni puhuri saa haavanlehdet väpättämään omaa säveltään, uunilintu laulaa ojan toisella puolella niin kauniisti, yritän siristellä silmiäni, näkisinkö lintusesta vilauksen. Tunnistan jo monta lintua nimeltä, sillä vaarini on näyttänyt niiden kuvia lintukirjastaan ja käymme tarkkailemassa lintuja pienillä kävelyretkillämme. Olen vasta 6,5-vuotias, mutta tiedän jo aika paljon eläimistä ja kasveista, sillä ne ovat kiinnostaneet minua aivan pienestä pitäen.

Siirryn kiveltä keinuun, voi, kun vaari olisi antamassa vauhtia, jalat eivät yllä oikein maahan. Katselen pilvilampaiden leikkiä taivaan sinessä, eräs pilvi näyttää aivan kalalta ja toinen on kuin karhu. Aurinko on jo korkealla ja tekisi mieli uimaan. Vanhempani ovat kuitenkin jyrkästi kieltäneet menemästä yksin rantaan, koska en osaa uida kuin käsipohjaa. Monta vuosikymmentä sitten mummoni nuorin sisko oli luiskahtanut äkkisyvälle ja hukkunut. Päätän lähteä kinuamaan äitiäni uimaan.

Äitini on juuri laittamassa ruokaa, eikä ehdi vielä rantaan. "kysy, jos vaari ehtisi vahtimaan sinua". Vaari on tapansa mukaan työntouhussa, hän hioo kahta viikatetta aitan portailla. Hiomakivestä kuuluu hassu sihandus, kun se osuu viikatteen terään. Vaarin otsalla on hikipisaroita ja hän on tehnyt nenäliinasta auringonsuojan päähänsä. "Huomenna aletaan heinäntekoon, tyttöseni. Olen tehnyt sinullekin pienen haravan, olet jo tarpeeksi iso vähän auttamaan haravoinnissa". Vaarin tekemä harava on kaunis ja ihan omani. Rutistan vaaria niin paljon kuin jaksan. "Lähdetään vain uimaan, kunhan ei olla kauaa".

Juoksen vaarin edellä juurakkoista polkua saunarantaan, kuinka monet palkeenkielet olenkaan saanut varpaisiini juurakoista. Vaari menee uimaan kalliolta, mutta minä saan polskia vain matalassa hiekkarannassa. Poimin samalla kauniita kiviä hiekan seasta, kuivaessaan ne eivät näytä niin kauniilta. Huomaan hinaajan lähestyvän niemen takaa, sillä on pitkä letka tukkipuita perässään. Hinaajan kulku on hidasta, se on matkalla läheiselle sahalle. Toivottavasti rantaan ajautuu kaarnaa, isäni on kätevä tekemään kaarnalaivoja, joskus laivoissa on kolmekin mastoa.

Vaari nousee kalliolle lämmittelemään ja etsii vaatteiden seasta taskukelloaan. Vaari on tarkka kellonajoista, kaiken pitää sujua ajallaan. "Kohta on ruoka-aika, nyt pitää lähteä ylös". Takaisin mennessämme vaari tutkii tulevaa mustikkasatoa. "Tuleepa hyvin mustikoita, kohta äitisi saa leipoa sitä Murtosaaren kuuluisaa mustikkakaakkua. Teen sinulle sitten oman pienen tuokkosen, johon voit poimia mustikoita". Vesi herahtaa kielelleni, kun ajattelen äidin leipomuksia.

Nämä ovat viimeisimpiä muistoja vaaristani. Mustikoiden kypsyessä menimme salmen yli mustikoita poimimaan ja ne olivatkin suuria ja meheviä. Muistelen saaneeni pienen tuokkoseni täyteen ja vaari poimi kaksi suurta tuokkosta. Vaarini ei koskaan saanut mustikkakakkuaan, koska illansuussa hän menehtyi sydänkohtaukseen ollessamme vierailulla naapurisaaressa. Olin murheen murtama kauan aikaa, mutta vuosien kuluessa ikävä helpotti ja tilalle tulivat vain nämä kultaiset muistot.

Lomakausi on alkamassa, joten en jaa tätä "lätkää" eteenpäin, halutessanne käykää nappaamassa kuva oman blogiinne.

Hauskaa kesäpäiväntasausta!