lauantai 29. tammikuuta 2011

Auringon lämpöä

Perjantaina sain vihdoin nauttia kauniista poutapäivästä. Aurinko todella lämmitti, yksi villapaita heitettiin heti pois. Sain hilattua itseni ulos vasta puolenpäivän aikaa, joten moni kuva epäonnistui, mutta pääasia olikin nautiskella ensimmäisestä keväisestä päivästä.

Kotipihassa ihailin vanhan koukeroisen koivun lumioksia.

Vähän matkan päässä vanhan traktoritien ylitse kaartuvat koivunoksat alkoivat jo uhkaavasti heilua tuulessa, sieltä täältä kuului pieniä humpsahduksia ja vesipisaroita putoili isompien puiden oksilta.

Sininen koivukuja kutsui syvemmälle metsään, mutta puolen metrin kinokset eivät houkuttaneet:)

Pellon reunassa pieni risupuska heitti kauniit varjot hangelle, kuvasta tuli kyllä omituisen värinen.

Aurinko lämmitti aina vaan enemmän ja koivujen oksat alkoivat vapautua lumisesta taakastaan

Kuuset ja männytkin vapautuivat iltapäivän aikana painavista taakoistaan, kyllä tuli keväinen olo.

Paluumatkalla tapasin tämän lintulautamme vakivieraan.

Sukkelaan kurre kiipesi ylemmälle oksalle ja tiiraili sieltä tovin.

Lintujen ruokintapaikalle ei auringonpaiste vielä ylety, mutta käväisin heitäkin tervehtimässä. Linnut sirputtivat iloisesti, olisikohan jo vähän heilläkin keväisiä ajatuksia.

Hömötiainen oli kaikkein rohkein, siemen toisensa jälkeen katosi kupuun.

Hömpän alaleuka vai sanonko alanokka:) oli paljon pisempi kuin yläosa, mistähän tämä johtuu?

Muutama päivä sitten huomasin tikan pyrkivaän linnunpönttöön. Oli jo aika hämärää ja kuvakin sen mukainen. Tikka kävi vielä useaan otteeseen tarkistamassa, onko kaikki hyvin lähistöllä. Sitten nukkumaan. Linnunpöntön sisäänmenoaukon tikka on hakannut itselleen sopivaksi. Kevään koittaessa pitää jotenkin saada aukko pienemmäksi. Tämä on kirjosieppojen mielipönttö.

Hyvää sunnuntaipäivää ja aurinkoisia ajatuksia kaikille!

20 kommenttia:

  1. Lumikauniita kuvia ja lintujen onnea!
    Ihanaa talvea..

    VastaaPoista
  2. Kivan ulkoilupäivän vietit,nauttien luonnon kauneuksista ja eläimistä Manteli :)
    Puut ovat olleet uskomattoman kauniita, mutta nyt meilläkin tuulee, ja lumat lähtee, taitaa tänään olla ikävä keli :/

    Kauniit on kuvasi, ja orava hauska miettii, mitä tuolla ihmisellä on mielessään.
    Lintukuvasi ovat myös aina niin ihanat, ilo silmälle ♥
    Onkohan tuon linnun nokka epämuodostunut, silloin voi olla ruokaileminen hankalaa, muistan näitä juttuja, kun itsellä oli aikoinaan undulaatteja, niin keräsin tietoa linnuista jo silloin..
    Hauska tikka, lämmittelee mökissä :)

    Meillä myös sinitiainen mökillä asusteli yhtä mökkiä, toisesta en saanut selvää, oliko siinä kirjosieppo, tintti vai mikä kun linnut vaihtui aina siinä :)
    Tänä keväänä pitää listä mökkejä pariin puuhun ainakin.

    Kiitos Manteli näistä kuvista ja leppoisaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  3. Auringon valoa...
    kevättä enteilee...
    Kurre käpyä käsittelee...
    Tintit...
    Pesäpönttöjä katselee...

    VastaaPoista
  4. Kyllä tätä aurinkoa on kaivattukin!
    Tällä hetkellä meilläpäin tuulee tosi napakasti ja puut alkavatkin näyttää jo melko paljailta.
    Hienoja kuvia jälleen. Ja tapani mukaan valitsen suosikin. Jollain tavalla tykkään risupuskakuvasta. Ja toinen joka on lähes yhtä mieluisa on tuo missä tuisku tuivertaa lumia pois. Ja kurre tietysti....
    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  5. Voi tuota oravaa ja tiaisia :-) Ihanan näköisiä ovat nuo ylimpien kuvien kutsuvat maisemat.

    Meillä samaisena päivänä tuuli todella kovasti ja lähimetsän männyt ilakoivat ravistamalla lumiaan poluilla kulkevien niskaan ;-D

    VastaaPoista
  6. Kevään enteet välittyivät oikein vahvasti kuvista ja teksteistäsi, tuli niin kiva olo.

    VastaaPoista
  7. Kevättä kohti mennään vaikka kylmä tuuli tuivertaakin. Olisikohan hömpän nokka vahingoittunut pakkasella jäistä ruokaa nokkiessa, en tiedä. Kauniit lumiset puut ja kujat. Oravia en ole juurikaan nyt talvella nähnyt, yksi käy silloin tällöin ruokintapaikalla mutta on melko surkean näköinen. Mukavaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  8. Ulleriina, kiitos, vielä saamme hetken nauttia lumen valtakunnasta ja linnunlaulu senkun lisääntyy valon mukana.

    Seijastiina, kiitos, nyt puut ovat riisuuntuneet lumipuvuistaan, siksi en nyt lähtenytkään kuvailemaan vaan keskityn siihen pihabongaukseen kohta.
    Hömötiainen kyllä ruokaili ahkeraan, ei kai paljon ollut haittaa nokasta. Olen huomannut, että pöntöissä on joka kesä omat vakivieraat. Kirjosiepot esimerkiksi valtaavat aina vanhan saunan lähistöllä olevan pöntön, jo monta pönttösukupolvea ovat ehtineet kuluttaa:)

    Rentuttavaa sunnuntaita sinulle!

    Eko, kevätrunon sitten väsäsit, kiitos!!

    Vikki, kiitos, niin tuulee täälläkin ja puut ovat puhtaat lumesta. Kurre olikin mukava yllätys, yleensä piilotelee puun oksistossa, mutta nyt oli uteliaalla päällä.

    Mags, kiitos, eipä näitä kurreja ja lintusia kyllästy kuvaamaan. Minäkin pysyttelin keskellä tietä, koska niskaan putoili lunta ja vesipisaroita, kameran olisi voinut käydä kehnosti:)

    Pipsa, kiitos, ensimmäinen keväinen päivä on aina riemukas, auringonvalo saa ihmeitä aikaan.

    Tiitsa, kiitos, tänään onkin paljon kylmempi päivä. Olen joskus lukenut, että hömppien nokat kuluisivat aurongonkukan siemenien availusta, en tiedä oliko asiassa perää.

    Tänä aamuna katselin kolmea oravaa ruokintapaikalla, näyttivät hyväkuntoisilta kaikki.

    Hauskaa sunnutaipäivää ja hyviä kuvauskelejä sinulle.

    VastaaPoista
  9. Hyvä että tallenat kaikkien talvien äitiä talteen ;)

    VastaaPoista
  10. Olin ihan varma, että olin eilen kommentoinut.. No kuitenkin, kaunista valoa ja lunta. Minusta värit ovat kauniit, talviset. Anoppi kertoi juuri äsken kuinka heidän räystäskourussa oli aamulla ollut varpunen nokastaan jumissa. Oli pitänyt aikamoista mekkalaa, mutta onneksi päässyt sitten irti ja lentoon..minkähän näköinen nokkaparka on ollut sen jälkeen?

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia oli paljon, mutta pidin erityisesti neljännestä ja Sinitiais-kuvasta.

    VastaaPoista
  12. Ari, en muista tällaista lumitalvea, yli puoli metriä on lunta, upeaa on ollut:)Kiitos, mielelläni tallennan, eipä tarvitse enää saahavaintokirjaa, kun voi katsoa täältä blogista:)

    Elisa, kiitos, joskus kommentit katoavat bittiavaruuteen:) Voi varpusparkaa, mahtoi olla kova kokemus, onneksi pääsi irti. Meidän vanhaan navettaan on joskus eksynyt pikkulintuja ja kerran siellä oli varpushaukka. Haukka oli varmaan jahdannut pikkulintua avoimesta ovesta sisään, oli muuten työläs pelastettava, miehelläni oli nahkakäsineet kädessä, komeat kynnet oli haukalla. Ehjin nahoin haukka selvisi seikkailustaan.

    Seppo, kiitos, sinitiaiskuva oli vähän epätarkka, mutta asento aika veikeä.

    VastaaPoista
  13. Tosi hyvä mieli tuli tästä keväisestä postauksestasi. Ihania kuvia, pidin siitä risupuskan varjosta ja noista tinteistä erityisesti. Mukavia keväisiä kuvaushetkiä toivottelen.

    VastaaPoista
  14. Kaarnikka, kiitos, tintit ovat kyllä ihania kuvauskohteita, mutta saan aina niskani jumiin lintujen ruokintapaikalla, onneksi tänään oli hierojalle aika. Kun kuvaan jalustan kanssa, jännitän jotenkin niskaani ja käsivarsiani, kuvatessa ei huomaan ajan kulumista.
    Samoin sinulle hienoja helmikuisia kuvausnautintoja.

    VastaaPoista
  15. Roskiin menneitä kuvia ei kannata liiaksi harmitella, tärkeintä on mennä ulos ja nauttia livenä. :)

    Siellä päin onkin vielä komeasti lunta puissa, kuvauksellista ja upeaa. Täällä on pari tujumpaa suojaa jo pudotelleet oikeastaan melkein kaikki lumet puista. Sunnuntainen kova tuuli (melkein myrskyistä oli aamuvarhaisella) varmisti että viimeisetkin mätkähtivät alas.

    Onpas tosiaan väkäleuka hömötiainen.
    Talitintit ovat täällä innostuneet jo kovasti laulelemaan varsinkin aina kun aurinkoa näkyy.

    VastaaPoista
  16. Uuvana, uusia kuvia voi aina ottaa pilalle menneiden tilalle, enpä niitä enää nykyään harmittele. Eipä täälläkään ole enää näin kaunista, oikea vanhankansan "karmutuuli" ravisteli kaikki lumet pois.
    Lintuihin onkin nyt mukava keskittyä, aurinko paistaa jo vähän aikaa päivästä ruokintapaikalle.
    Hauskoja kuvausretkiä sinulle!

    VastaaPoista
  17. Hyvän mielen sain tätä katsellessa, ihania valoisia kuvia. Kiva tuo kuva jossa puusta lentää lumi. Viimeinen tikan kurkistus hauska :)

    VastaaPoista
  18. Valokki, kiitos, perjantain aurinko saikin jo keväiselle mielelle. Kameran kanssa piti vähän varoakin putoilevia lumipaakkuja. Olen seuraillut tikan touhuja, päivän hämärtyessä se menee nukkumaan pönttöön, muutama kurkistus ja sitten unten maille:)

    VastaaPoista
  19. Vaikka sitä jo kovasti odottelee kevättä ja kesää, niin silti kauniita talvikuvia on kyllä ihana katsella :)

    VastaaPoista
  20. Marika, kiitos, kevät tuntuu olevan vielä kaukana, tänä aamuna pakkasta oli -33, autostakin jäätyi jäähdytysnesteet.

    VastaaPoista