sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Tunnustus 1-vuotiaalle



Sain tämän mukavan tunnustuksen Oman onnen sepältä, kiitos tuhannesti mukavasta yllätyksestä! Huomasin eilen, että blogini täyttää tänään yhden vuoden, jippii!
En olisi arvannut vuosi sitten, että innostuisin näin paljon jostain asiasta. Kivaa on ollut, ennenkaikkea teidän ihanien lukijoideni ansiosta. Olen saanut teiltä kannustusta, kuvausnikseja ja ohjeita blogiasioissa. On kivaa sukeltaa työpäivän päättyessä katselemaan muiden blogeja, ihailemaan kuvia ja lukemaan mielenkiintoisia juttuja.

Jokainen kuukausi on ollut erilainen, huomasin, että joulu ja tammikuu ovat hiljaisia, uusia kuvia on vaikeaa saada. Toisaalta kesäaika on niin kiihkeää kuvausaikaa, ettei ehdi istua tietokoneella.
Lukijoita on kertynyt peräti 65 kappaletta, tervetuloa uusimmat lukijani Mags ja Enrique G.A..Taidanpa jatkaa samaan tapaan vielä toisenkin vuoden, välillä vähin kuvin, toisinaan taas jättipostauksin.

Tunnustuksen saajan tulee kertoa itsestään 7 faktaa ja jakaa tämä tunnustus eteenpäin 15 blogille. Tapani mukaan jaan tunnustuksen kaikille blogissani käyville vieraiijoille ja lukijoille♥

Lopuksi 7 faktaa itsestäni:

1. Olen onnekas ja onnellinen saadessani asua luonnon keskellä maaseudulla.

2. Tarkkailen mielelläni luontoa, sen ilmiöitä, eläimiä ja kasveja, ihastun upeista maisemista kaikkina vuodenaikoina.

3. Tulen surulliseksi eläinten huonosta kohtelusta, turkistarhaton suomi on hartaimpia toiveitani.

4. olen arka ja ujo, viihdyn mieluummin kotona ja mökillä kuin maailmalla.

5. Rakkaimmat harrastukseni nykyään ovat valokuvaus ja bloggaaminen.

6. yksi lukuisista paheistani on makeanhimo, suklaa on vastustamatonta:)

7. Horoskooppimerkkien mentyä uusiksi muutuin jousimiehestä skorpioniksi, olenko vähän pisteliäs:)?

Tässähän niitä tuli jokunen, hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille!!

10 kommenttia:

  1. Mags, kiitos, ihana olla näin nuori:)

    VastaaPoista
  2. Onnea yksivuotiaalle blogillesi ja sinulle onnittelut tunnustuksesta Manteli, olet todellakin sen ansainnut.
    Mukavia tunnustuksia sinulla, näitä on aina kiva lukea, sitä niinku tuntee ihmisen vielä paremmin, se on hyvä ♥
    Et ole pisteliäs, kuinka ne merkit nyt muuttui, tahdon olla kaksonen ;D
    Blogisi on ihana, ja sen verran tunnustusta minultakin, että tänne pujahdan ensiksi, kun vaan kerkeän ja muistan.
    Valokuvaus on hyvä harrastus, ja sinä oletkin ihanaa tarjontaa meille suonut sen muodossa, kuvasi on aina, ihan aina kauniit.
    Hyvää päivää sinulle ja iloa ♥

    VastaaPoista
  3. Trättärättä tää onneksi olkoon Jørn Hoelin sanoin näin ;)
    http://www.youtube.com/watch?v=i5zoekCNLOo

    VastaaPoista
  4. Seijastiina, kiitos paljon onnitteluista, olen saanut niin paljon iloa tästä bloggaamisesta ja paljon blogiystäviä♥
    Luin jostain siitä horoskooppimerkkien muuttumisesta, tuli uusikin merkki: Käärmeenkantaja, joskus loppuvuodesta syntyneille. Äitini on myös kaksonen, hänen syntymäpäivänsä on 10.6.
    Hauskaa päivän jatkoa sinulle♥

    Ari, kiitos paljon, käynpä katsomassa videon, mitähän mukavaa sieltä löytyy.

    VastaaPoista
  5. Onnea, onnea vuoden ikään varttuneelle blogille!
    Tämä ihana, kaunis blogi rikastuttaa hyvin paljon tällaisen blogiriippuvaiseksi tulleen henkilön elämää.
    Kiitos siitä, Manteli :)

    VastaaPoista
  6. Onnea yksivuotiaalle bloggaajalle! Kannatti kyllä ryhtyä tähän puuhaan, kun jälki on näin laadukasta. Ilman lukijoita ei olisi yhtään niin kivaa ja meitäkin olet kerännyt aikamoisen liudan vuodessa:)

    VastaaPoista
  7. Vikki, kiitos, on ollut todella antoisaa aikaa tämä blogielämä, vaikka välillä kotityöt vähän kärsivätkin:)

    Katriina, kiitos, iloisesti yllätyin kun lukijat alkoivat lisääntymään, eipä sitä viitsisi yksistään löpistä. Ilahdun aina yhtä paljon uusista lukijoista ja kannustavista kommenteistanne.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut taapertajalle!
    Sinäkin siis sait tuon tunnustuksen, tosin en tiedä, ovatko "plakaatit" samoja, kun eivät avaudu koneellani. Hyvä, että uskaltauduit tunnustuksia tekemään.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, Irma, samoja olivat plakaatit. Ne sinun tunnistuksesi olivat hauska idea, uudemmankin kerran voisit laittaa:)

    VastaaPoista