torstai 29. syyskuuta 2011

Hunajakukkapellon elämää

Hei pitkästä aikaa kaikille!! Ihana helteinen kesä on mennyt ja syksyn tuuloset ovat varistelleet kultaisia lehtiä poluille. Koivut ovat jo melkein paljaita, tänne Virroille ei kunnon ruskaa tulekaan, haavat ja pihlajat vielä ilahduttavat väriloistollaan.
Vihdoin olen saanut suurimman osan kesäkuvista käsiteltyä. Ajattelin vielä näitä kesäkuvia latailla tänne syysiltojen iloksi, samalla muistellen ja kaivaten ihanaa kesää.
Ensimmäiseksi postaus hunajakukkapellon kavereistani, kyllä niitä tulikin kuvattua monena päivänä. Usein istuin keskellä peltoa pilkkijakkaralla ja napsin kuvia lähelle lentävistä pörriäisistä.

Ensimmäisenä esittelyvuorossa suloiset kimalaiset, klikkaile isommaksi:)


Kaikenkokoisia ja värisiä kimalaisia surrasi satamäärin


Tämä reppana oli joutunut punkkihyökkäyksen kohteeksi











Kimalaisten touhuja seuraisi vaikka kuinka kauan:)


Perhosetkin nautiskelivat kukkien antimista


Kaunis neito:)


Amiraaleja näkyi jokunen lopppukesästä



Siiven alapuolissa on kaunista turkoosia


Sitruunaperhosten toinen sukupolvi


Muutama vaaleakin perhonen eksyi joskus kukkaan


Tähän väliin pari kuvaa ahkerista mehiläisistä






Monenkirjavia kukkakärpäsiä vipelsi edestakaisin


Siitepöly oli heidän herkkuaan


Kukkisten kuvaaminen oli vaikeaa, koko ajan liikkeessä


Seepraraitainen kukkis


Töpökattejakin vilisti pellossa, tämä suostui poseerattavaksi


Jaksatteko vielä pari kuvaa itse hunajakukasta, kauniin värisiä ne ovat



Kuulin ilokseni, että vuokraviljelijä viljelee myös ensi kesänä näitä kauniita ja hyödyllisiä kasveja joillakin pelloistamme.


Kaipaan pieniä ystäviäni jo nyt


Huomiseksi onkin luvattu varsin kesäistä säätä:) Ihanaa ja aurinkoista viikonvaihdetta sekä syyskuun viimeistä päivää!

35 kommenttia:

  1. Ihana sarja! Nyt noita pörriäisiä onkin ollut paljon, enmpi kuin vuosiin. Hunajakukka on ilmeisesti kaikille mieleen. johan nimikin on hiin hunajainen.terveisiä naapuriin

    VastaaPoista
  2. Mummeli, kiitos, mahdottoman paljon mahtui neliömetrin alalle kaikenlaisia pörriäisiä, kymmeniä, koko pellon alalla surrasi varmaan tuhansia. Tämä hunajakukkapelto jäi kaikkein ihanimmaksi muistoksi menneestä kesästä.

    VastaaPoista
  3. Voi, kuinka kaunista, sekä pörriäiset, että hunajakukat. Kyllähän näitä jaksaa katsella.
    On siinä ympärilläsi käynyt surina,
    kun näitten ruokailua siellä pellolla kuvailit.
    Aurinkoista syyskuun viimeistä päivää, Manteli.

    VastaaPoista
  4. Sirpa, kiitos, kimalaiset ja mehiläiset olivat onneksi kilttejä, sain aivan vapaasti kuljeskella ja kuvailla:)

    Piia, kiitos:)

    VastaaPoista
  5. Kiva syyskesän kuvat, perhosia minun tuli ikävä, en nähnyt enää niitä, eilen laitettiin luukut kiinni mökillä ja ensi kevääseen on aikaa :(
    Sitruunaperhonen ,kevään ensi lähetti, perhosrintamalla, toivottavasti luoja suo tuon vielä lennellä kevään tantereilla ja talvi on leuto.
    Ihana tuo hunajapelto ♥
    Hyvää syyskuun vika päivää ja iloa alkavaan lokakuuhun ♥

    VastaaPoista
  6. Ihanan kesäisiä ja kauniita kuvia, tunnen ihan hunajakukan tuoksun...
    Siellä pellolla on varmaan ollut melkoinen surina, itsellä on joskus ollut hunajakukkaa vain kukkapenkkimittakaavassa. Ihan vaan surisijoiden iloksi. Minusta perhosia oli tänä kesänä vähemmän kuin edellisenä, ainostaan kaksi kertaa näin sitruunaperhosenkin. Mutta tämä kesä oli sentään metsänokiperhoskesä ;))
    Ihanaa alkavaa lokakuuta sinulle ♥

    VastaaPoista
  7. Truely beautiful, great work!!

    VastaaPoista
  8. Olipa siinä monenlaista lentäjää! Hienoa, että niitä vielä löytyy, kun jossain vaiheessa luin jostakin, että ampiaisten, mehiläisten yms. määrä on kovasti laskenut. Meidän mökilläkään ei tainnut tänä kesä olla yhtään isompaa pesää, ei ainakaan niin että olisimme niistä tienneet.
    Mutta tänä aamuna tuli kärpänen ikkunasta sisään!

    VastaaPoista
  9. Seijastiina, kiitos, kyllä täälläkin ikävöidään perhosia ja kimalaisia, tosin tänään ainakin kärpäsiä ja amppareita lenteli, onkin ihanan syyspäivä:)Samoin sinulle lämpöistä viimeistä päivää ja pirteitä lokakuun päiviä:)

    Marja, kiitos, hunajakukkaa oli kolmella pellolla, veikkaan. että surisijoita oli kymmeniä tuhansia samalla kertaa. Sitruunoita näkyi meillä paljon ja muitakin perhosia aika hyvin. Samoin sinulle mukavaa lokakuuta:)

    Lasse, thank you very much, have a good and sunny day:)

    Ari, kiitos, kesästä ei millään malttaisi päästää irti, mutta pakkohan se on. Kuvat kuitenkin jäävät elämään:)

    Kiki, meillä ei ollut tietoakaan pörriäisten vähenemisestä, todella upeaa oli saada nämä hunajakukkapellot "lainaan". Kärpäsiä näin minäkin lämmittelemässä auringossa.

    VastaaPoista
  10. Ei täällä voi kuin huokailla, kyllä on upeita kuvia!!!

    VastaaPoista
  11. Mags, kiitos, kiitos, suloista ja lämmintä viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  12. No, on täällä jo odotettu!
    Ihania kuvia. Miten tuo pörröisyys tekee eläimestä viehättävämmän, suloisia kimalaisia.
    Oliskohan se käärmekkin viehätttävämpi pörröisenä :)
    Kaunis kuva sitruunaperhosesta ja monta muutakin.

    VastaaPoista
  13. Olet vaihtanut bannerikuvasi kauniin syksyiseksi...:) Aivan loistavan kesäinen kuvasarja, raitapöksyjä pörräämässä ja sitten nuo perhosen, miten kauniita ne vain ovat. Haikailee perhosia kuvaamaton tapaus...:)

    VastaaPoista
  14. Hykerryttävän ihania! :) Näitten kuvien luo palaan varmaan syksyn ja tulevan talven aikana usein.. Kiitos sinulle :)
    tänään kesä vielä käväisi.. Oli ihana päivä :)

    VastaaPoista
  15. Oho, onhan upeita kuvia!! Hitsit kun rupesin kaipaamaan kesää näiden kuvien myötä. No onneks ei oo kuin 10 kuukautta enää kesälomaan ;D

    VastaaPoista
  16. Kesää on kiva muistella, mukavia kuvia !

    VastaaPoista
  17. Uskomaton bannerikuva ja söpöläisiä pörriäisiä. Kauniisti olet taas kuvannut : )

    VastaaPoista
  18. Vikki, kiitos, joo pörrökäärme voi olla söpö:) En meinannut millään ehtiä kuvia laittamaan, koko ajan tulee lisää ja olen hidas käsittelemään niitä, mutta nyt alkaa helppamaan.

    Pitsit sekaisin, kiitos, kesäisiä kuvia on vielä tulossa linnuista ainakin ja vähän lisää ötököitä eli tässä blogissa vietämme vielä vähän aikaa lämpöisiä päiviä:)

    Kati, kiitos, onhan näitä kesäkuvia kiva katsella talven viimoissa, itsekin käyn aina kuvien parissa haaveilemassa.

    Jaska, kiitos, joo, puoli vuotta vielä ensimmäisiin muuttolintuihin, masentavaa. Onneksi talvellakin löytyy kuvattavaa:)

    Ulla, kiitos, mennyt kesä olikin lämmin ja ihana, monen muiston arvoinen.

    Mayo, kiitos, bannerikuva on vanha, tänä vuonna ei ruskaa tullutkaan kuin nimeksi:)

    VastaaPoista
  19. Taattua laatua kaikki tyynni. Ei pysty sanomaan, mikä kuva olisi hienoin, on niin monta kympin arvoista. Ja tuo kasvi on niin valokuvauksellinen alusta kaikille ötököille.

    VastaaPoista
  20. Pipsa-Pippuri, kiitos, hunakukka on tosiaan itsekin kaunis kuvattava. Mukavaa sunnuntaita sinulle:)

    VastaaPoista
  21. Nämä sinun kuvasi ovat kyllä huippuja! aivan omaa luokkaansa. Kiitos tästä ihanasta kesäisestä hunajan tuoksuisesta postuksestasi.

    VastaaPoista
  22. ps. bannerin kuva huikaiseva !!!!

    VastaaPoista
  23. Valokki, kiitos, pitäisi vielä laittaa muitakin kesäisiä postauksia ennenkuin talvi ihan yllättää:)

    VastaaPoista
  24. Increible blog, me encantan tus fotografías. Tienes buen ojo y mucha paciencia!

    VastaaPoista
  25. Voi kun on kauniita pörriäiskuvia hunajakukalla, olet saanut talletettua pellolta uniikkikuvat itsellesi. Kiitos myös kommentistasi eiliseen postaukseeni. Saimme viikon ainoan Aurinkoisen päivän eilen

    VastaaPoista
  26. Minä aina sotken mehiläiset ja ampiaiset, jotenkin tunuu jotta mehiläinen on se pulleempi, vaikka ovatkin just toisin päin:D Ihanat kuvat pörriäisistä:)

    VastaaPoista
  27. Pepita, kiitos, näitä kuvia sitten katselen talven pimeinä iltoina ja haaveilen uudesta hunajakukkapellosta ensi kesänä. Myrskyistä on tänään ollut täällä, eikä eilenkään aurinko paistanut.

    Nenunen, kiitos, mehiläisellä ei ole niin keltaiset raidat ja vähän karvaisempikin taitaa olla kuin amppari:)

    VastaaPoista
  28. Voi Manteli näitä sun kuvia! Miten ihmeessä saat noista noin tarkkoja, yritin kuvata mustarastasta takapihalla ja sain vain viuhuvia viivoja. Niin kauniita ovat nämä.

    VastaaPoista
  29. Kesäisiä kuvia katselee oikein mielellään.
    Näissä kuvissasi on kaikki kohdallaan.
    Hyvää Sunnuntaita - kovasti syksyistä sellaista...!

    VastaaPoista
  30. Valoru, kiitos, kyllä näistä kuvista suurin osa menee roskiin varsinkin nyt syksyllä, kun on niin vähän valoa. Hauskaa viikkoa sinulle!

    Eko, kiitos paljon ja hyvää alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  31. Huikean hieno banneri! Puhumattakaan näistä kesäisistä perhosista. Tarkkoja ja hienosti sommiteltuja, ihan upeuksia. Kiitos ihanasta postauksestasi.

    VastaaPoista
  32. Kaarnikka, kiitos, bannerikuva on viimevuotinen, nyt ei näin hienoa ruskaa ollutkaan. Hunajakukkapelto oli kyllä satoisa kuvauskohde, ensi kesänäkin on tulossa johonkin pellolle.

    VastaaPoista