maanantai 29. marraskuuta 2010

Pakkasta, jäätä, joutsenia

Sunnuntaina teimme pienen kuvausretken, oli aurinkoista, pakkasta varmaan viitisentoista astetta. Jonkun matkaa köröteltyämme huomasin, että rakas jalustani oli jäänyt kotiin ja meni maku pois kuvaamisesta. Herraskoskella piti kuvata pitkällä valotuksella, mutta eihän se ilman jalustaa onnistunut. Kuuraakaan ei ollut vielä muodostunut puihin, varmaan tänään olisi jo ollut.
Koskikaroja lenteli peräti kaksi toisella puolella koskea, mutta olivat liian kaukana. Olimme jo lähdössä kotiin, kun yllättäen sumun keskellä uiskenteli joutsenperhe. Sumu ja vastavalo haittasivat, mutta otin kuitenkin muutaman räpsyn, samalla tein päätöksen mennä pian uudellen joutsenia kuvaamaan. Sula saattaa kyllä jäätyä ja linnut lähtevät pois.

Toisveden kaisloja Mäyränmutkasta kuvattuna, järven keskellä oli vielä jäätöntä aluetta.

Vastavalo teki kuvasta oudon värisen, huomasin vasta kuvaa käsitellessäni kaksi joutsenta sulassa.

"kutukiemurasta" kuvattu tämä kuva, jää olisi jo saattanut kestää, mutta ei tullut mieleenkään kokeilla:)

Kutukiemura oli varjon puolella, valo ei tahdo riittää edes keskipäivällä.

Kivilaituri ei houkuttele uimasille:)

Herraskoskelta ei löytynyt kuurapuita, mutta monenlaista jäätaidetta...

...pulleaa...

...valuvaa...

...kuohujen muovaamaa...

...läpikuultavaa.

Reissu ei ollut aivan turha, koska näin kauniita joutsenia

Perheeseen kuului vanhemmat ja neljä poikasta

Joutsenperhe ei tykästynyt kuvaajaan ja lähti hiljalleen lipumaan poispäin

Ne olivat niin kauniita, etten malttanut millään lopettaa

Hetken päästä uiskentelivat jo takaisinpäin, mutta en hennonut enempää häiritä.

29 kommenttia:

  1. Nämä aloitus-sanat ovat aina niin vaikeita kun täällä on niin ihastuksissaan :)
    Upeita talvikuvia!
    Ihan erityisesti tykkään tuosta mäntymetsän sinisestä hämärästä. Ensimmäisestä jäätaidekuvasta siinä on ikäänkuin joitain keijuja luistelemassa. Ja joutsenet ovat niin ylväitä siinä lipuessaan, tykkään tuosta utuisesta tunnelmasta.
    Suomalaiset lasitaiteilijat saavat varmasti paljon virikkeitä jäisestä luonnosta.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavat talviset kuvat ♥
    Lintuja rakastavana tietenkin pidin eniten joutsenkuvista, voi noita ressuja, miksei ne lähde lämpimiin maihin, kaikki ei tietenkään pääse :(

    Luonnon jäätaide on todella upeaa katsella ja ilo kuvta, ihanat kuvat kyllä!

    Meillä täällä tänä aamuna pakkasta -18 ..kohta ajattelin lähteä taas auringon sarastusta ihailemaan ennen töihin lähtöä, hyvin ennätän ;D

    Kirpeän kaunista pakkaspäivää Manteli, kiitos,sain taas silmiäni lepuuttaa ♥

    VastaaPoista
  3. Vikki, kiitos, huomasin, että minulla on maljakko, joka muistuttaa valuvaa jäätä ja kynttilänjalka myös, kyllä jään muodoista saa inspiraatioita.
    Mäntymetsäkuvan lisäsi viime tipassa, ajattelin, että se on liian hämärä kuva.
    Mukavaa viikkoa sinulle myös!

    Seijastiina, kiitos, joutsenet olivat suloisia, päästelivät pieniä yhteydenottoääniä, aika rauhallisia olivat. Herraskoski pysyy aina sulana aina pitkältä matkalta, joten aika hyvät oltavat joutsenperheellä on, pakkanen tietenkin tekee kiusaa.
    Illalla oli -24 astetta, mutta yön aikana oli lauhtunut peräti kymmenen astetta.
    Seuraava kuvausmahdollisuus onkin vasta ensiviikonloppuna, jos säät sallivat. Sinulle myös iloista tiistai-päivää♥

    VastaaPoista
  4. Oikein kauniita talvisia tunnelmakuvia sait. Minua kehtoo nuo jääkuviot, ovat upeita. Ne ovat kaikki erilaisia yksilöitä. Joutsenkuvat utuineen hempeitä ja kauniita. Täytyy ihmetellä kuinka tarkenevat näin kylmällä. Tämä oli oikein piristävä postaus:)

    VastaaPoista
  5. Valokin värsyjä, kiitos, jää on minunkin mielestäni kaunista ja niin monimuotoista.
    Joutsenet olivat oikein tyytyväisen oloisia, mutta ihmettelen, löytyykö talvella tarpeeksi syötävää koko perheelle.
    Piristävää pakkaspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. Saanko laittaa tähän vaan monta plussaa +++++ kun en osaa kertoa, miten suuresti nämä kuvat sieluani liikuttaa...

    VastaaPoista
  7. Hyisen kaunista, joutsenkuvissa luonto kohtaa luonnon. Näyttää olevan lunta vähän sielläpäin routa puree syvälle.

    VastaaPoista
  8. Ihanan kauniita talvikuvia♥
    Oikein tuli vilu niitä katsellessa, hyvin välittyi kylmyys :)
    Hienoja kuviota muodostaa jäätyvä vesi; koskipaikoissa niitä kuvioita riittääkin koko talveksi.

    VastaaPoista
  9. Mags, senkun laitat, plussat ilahduttavat aina, kiitos!

    Ari, kiitos, routa puree ja tiet "kiehuvat keväällä" roudan sulaessa. Lunta on toivomuslistalla, siitä saisi hyvän lämpöeristeen vanhan talomme kivijalkaan, mutta nyt täytyy turvautua villasukkiin:)

    Risusydän, kiitos, kyllä kuvatessa vähän viluttikin varpaita ja sormia. Onneksi tämä Herraskoski on aika lähellä, se tosiaan ei jäädy ollenkaan, näitä jääkuvioita löytyy aina.

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus, kiitos siitä. (luen sitä kaffepaussilla töissä) On ollut nurja päivä ja tämä piristi mahtavasti. Huippuihana tunnelma noissa joutsenkuvissa jotenkin viipyilevä ja rauhalllinen. Jääkuvista pidin myös kovasti.
    kirjoittelee: Kaarnikka

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia, joista ainakin tällainen valokuvauksen saloihin perehtymätön vain nauttii.. vaikka 'jalustamattomia' ovatkin :) Uskoisin että asiantuntijat ovat samaa mieltä...

    Sykähdyttäviä hetkiä talvisessa maisemassa...

    Itse yritin viikonloppuna saada kuvaa jäätyvästä purosta ja virtauksen tekemistä hienoista kuvioista. Eihän se kuvaaminen oikein digipokkarilla onnistunut, jälki oli kovin kovin yksulotteista. .. Hauskaa on kuitenkin harjoitella ja testailla :)

    VastaaPoista
  12. Kaarnikka, kiitos, joskus on vähän ikävämpiä päiviä töissä, tänään oli pelkästään kiireinen. Joutsenia en ole onnistunut koskaan kuvaamaan näin läheltä, siksi iloitsin heistä. Varmasti menen uudelleen joutsenperhettä katsomaan ja kuvaamaan.

    Kati, kiitos, eipä sitä jalustaa aina tarvitse raahata mukanaan, varsinkaan aurinkoisella kelillä.
    Testasin ja harjoittelin aikoinaan pokkarilla puron kuvaamista ja jalustaa apuna käyttäen sain onnistuneita kuvia. Pitkällä valotuksella saa pehmeää vettä, mutta se jalusta pitää silloin olla. Harjoitteleminen ja testaaminen ovatkin mukavaa puuhaa, tulee varsin tyytyväinen olo, kun oivaltaa jonkun niksi ja saa kuvan onnistumaan.

    VastaaPoista
  13. Kaunista jäätaidetta, kaunista luonnon valotaidetta ja sumun verhoamaa vettä. Upea kuvasarja kokonaisuudessaan. Minä pidän siitä, ettei koskaan tiedä, miltä luonnosta otetut kuvat näyttävät lopullisesti kuvaruudulla.

    VastaaPoista
  14. Rusina, kiitos, paras hetki taitaa olla juuri tuo kuvien lataaminen koneelle. Tietenkin suurin osa kuvista on pettymyksiä, mutta joskus yksikin onnistunut kuva saa aikaan pieniä riemun kiljahduksia. Joskus kuvaruutua tuijottaessaan löytää jonkun asian, mitä ei edes kuvaustilanteessa huomannut. Eilenkin huomasin toiseksi ylimmäisessä kuvassa kaksi joutsenta.

    VastaaPoista
  15. Joutsenet taitavat nauttia Suomen talvesta ja taitavat haluta olla "linssiluteita".
    Kaunis kuvakokoelma.

    VastaaPoista
  16. Aivan uskomattoman komeita kuvia! Luulis jotta paleltaa joutsenen räpylää kun ui hyisessä vedessä? Meillä on vedet saaneet kannet päällensä, vaan ei sinne ole vielä mitään asiaa, voisi tulla yllätys avantouinti retki.:)

    VastaaPoista
  17. Oman onnen seppä, kiitos, minäkin ihmettelen kuinka vesilinnut eivät palelluta räpylöitään. Pikku järvet ovat jäätyneet jo aikaa sitten, varmaan jää kestäisi jo kävellä. Avantouinti ei tällä hetkellä viehätä, kun sisälläkin varpaita palelee:)

    VastaaPoista
  18. Nämä ovat kaikki älyttömän hyviä kuvia, viis siitä jalustasta! Valon vähyys kai tekee värimaailman niukaksi ja se taas tuo oman dramatiikkansa kuviin. Joutsenkuvissa etenkin on kiehtovaa, kun tausta on ihan tumma ja vesi, höyryt ja joutsenet etualalla valoisia, vaaleita. Niin symbolista, ihan kuin joku Sibeliuksen jykevä, isänmaallinen, metsäinen musiikki. Jäissä on samaa ilmettä.
    Harmittaa, kun en osaa sanoa paremmin, mitä tarkoitan, tuli melkoinen loruttelu..

    VastaaPoista
  19. Pipsa, kiitos, kuinka ollakkaan kuuntelen ja katselen juuri Sibelius-viulukilpailua. Jyhkeää Sibeliuksen konserttoa venäläläis-poika soittelee, no, nyt se loppui, valtavat suosionosoitukset sai tämä finalisti. Kohta esiintyy Petteri Iivonen suomesta, pitäkäämme hänelle peukkuja!

    VastaaPoista
  20. Ulleriina, kiitos, en huomannut heti kommenttiasi. Joutsenet ovat varmaan tottuneet yleisöön, minua ennen joku pariskunta tuli rannasta, varmaan olivat myös lintuja katsomassa.
    Hauskaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  21. Kehuin kuviasi, mutta kommentti ei ole tullut perille asti ja kiinnitin etenkin tuohon jännittävään profiilikuvaasi huomiota... kauniita laulujoutsenkuvia, yritin tiirata sitä yhtä että oliko eksynyt yksi kyhmy mukaan, mutta tuskimpa..

    VastaaPoista
  22. Mustaleski, kommenttisi tuli perille, mutta on siinä täysikuun postauksessa.
    Profiilikuva syntyi monen yrityksen jälkeen. Pari vuotta sitten elo-syyskuussa viheltelin varpuspöllölle. Pöllö lenteli aikansa hermostuneena ja istahti mökin katolla olevalle putkelle. Tarkennus sujui huonosti niin hämärässä ja kuvista sai juuri ja juuri selvän. Aikani käpistelin kuvaa, vaalensin, poistin kohinaa, muutin värejä, kontrastia, vähän kaikkea ja taisin jonkin valoefektinkin lisätä. Suurena kuva on huono, mutta näin pienessä koossa se menettelee ja sopii hyvin profiilikuvakseni, samanlainen yökukkuja ja erakko:)

    Joutsenperheessä en ainakaan huomannut kyhmyjä. Kiitos käynnistäsi, tervetuloa uudelleen!

    VastaaPoista
  23. Hienoja luontokuvia.Myös joutsenet ovat kauniita ja olit saanut niistä hyviä kuvia.
    Miten ne joutsenet eivät vieläkään ole muuttaneet,nehän kauan viihtyvät täällä kylmässä suomessa,kun on ollut kovia pakkasia niin luulisi niiden kohta muuttavan lämpimään.

    VastaaPoista
  24. Pirre, kiitos, joskus joutsenet pysyttelevät sitkeästi sulissa, eivätkä välttämättä muuta ollenkaan. Viikonvaihteessa menemme uudelleen joutsenperhettä katsomaan, josko vielä olisivat sulassa.
    Hauskaa torstai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  25. Hienoja tunnelmia taas kerran. Pakkasessa höyryävää vettä ja sen kuvia en väsy katselemaan; elementit, aine itse, veden molekyylit - se kaikki on silloin niin pelkistynyttä, lähenee jonkinlaista "alkumuotoa", on kuin juuri luotua, juuri syntynyttä. Ja vielä pisteeksi iin päälle tuo joutsenperhe tuolla "vesisavun" keskellä - kyllä upeaita näkyjä on tiellesi sattunut.

    VastaaPoista
  26. Uuvana, kiitos. itsekin yllätyin, kun joutsenet tulivat esiin sumun keskeltä, ihana bonus. Toivoin niin viikonlopuksi auringonpaistetta, mutta sitä ei nyt taida tulla. Ehkä silti käväisemme Herraskoskella.
    Rauhallista viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
  27. Olet hienosti löytänyt luonnon tarjoamat taide-elämykset; kiitos.

    VastaaPoista
  28. Mayo, kiitos itsellesi, tänään ei onni suosinut kuvausta, oli aivan pilvessä, joutsenet liian kaukana, mutta kaunista kuitenkin. Ehkä laitan myöhemmin pari joutsenkuvaa näytille.

    VastaaPoista
  29. Kauniisti lipuu joutsenperhe usvassa. Täältä ovat jo lähteneet, kun järvet ovat jäässä kokonaan, mutta naapurikunnan avoimille virroille heitä jää aina jokunen talvehtimaan.

    VastaaPoista