Toissakesänä juhannuksen aikoihin olin iltakävelyllä. Turvallisin mielin astelin katsastamaan oraspellon reunaan, olisiko peuroja tai hirviä kuvattavaksi. Oli jo myöhäinen ilta, auringon viime säteet leikkivät vielä puiden latvoissa. Minkäänlaista otusta ei näkynyt pellolla, mutta jäin kuitenkin "kytikseen". Kohta leppäpusikosta kuuluikin lupaavaa risahtelua, varmaankin peura kohta kurkistaisi lehvästön lomasta. Shokki oli valtava, kun pusikosta ilmestyi itse metsän kuningas! Oli aivan hiljaista lukuunottamatta sydämeni jyskytystä. Ajattelin, että nyt se on menoa, karhu näytti valtavalta, eikä pakopaikkaa ollut. Enpä olisi pakoon päässytkään, koska jähmetyin niille sijoille. Automaattisesti nostin kameran ja nappasin ensimmäisen kuvan, joka epäonnistui käsien tärinän vuoksi. Karhu oli noin 30 metrin päässä ja kuuli tietenkin sulkimen äänen. Nalle pelästyi minua yhtä paljon kuin minä sitä ja kääntyi heti metsään päin paetakseen. Yhden kuvan kerkisin vielä ottaa, onneksi se oli vähän tarkempi. Sitten hetki oli ohi.
Voinen sanoa, että kärsin myös tuollaisista arkailuista.
VastaaPoistaMahtavan otuksen olet päässyt näkemään. Harva kai karhun tapaa ja vielä kuvaamaan pääsee.
Lohduttavaa, jos joku muukin arkailee. Päätin, että ensi kesänä uskallan mennä talon lähistöllä olevaan metsää. Hui!
VastaaPoistaTällaisia tarinoita ei olekaan joka tytöllä eikä edes pojalla!
VastaaPoistaMaria
Niinpä, seuraavaksi voisin säikähdellä sutta tai ilvestä.
VastaaPoistaRehellisesti sanottuna, olen kade! Suurpedon kohtaaminen metsässä on minun yksi suurimpia toiveitani. Susi olisi se ykkönen :).
VastaaPoistaHienoja kuvia kaikekaikkiaan tässä blogisa.
Kiitos fotaajalle kommentista. Sehän tässä hassua onkin, että pelkään ja toivon yhtäaikaa näkeväni vielä karhun. Sudet liikkuvat muutaman kilometrin päässä meiltä, mutta eivätpä ole eksyneet tänne, ehkä ensi kesänä?
VastaaPoistaHieno kohtaaminen - vaikka ymmärrettävästi "hieman" pelottavakin. Mutta ehdottomasti mieleenpainuva eikä ihan jokapäiväinenkään... Nalle ei ilmeisesti kuullut tai haistanut sinua, varmasti olisi pötkinyt pakoon jo aikaisemmin. Onneksi sillä ei ollut pentuja mukana, tilanne olisi saattanut olla hankalampi. Jokaisen luonnossakuvaajan unelma/painajainen!
VastaaPoistaKiitos Irma. Muistaakseni oli melko tyyntä tai sitten tuuli heikosti karhun takaa. Pihastamme on metsäistä tietä noin 100 metriä ennekuin pellot alkavat, joten kävelen mahdollisimman äänettömästi sinne ja viimeiset metrin hiivin tosi hissukseen. Koskaan ei voi tietää, mitä pellolta löytyy...
VastaaPoistaKauheeeeeta!
VastaaPoistaOlipa hyvä että innostuin taas lukemaan näitä vanhoja postauksiasi!
Siis minä myös oikeesti pelkään metsässä, juuri noita karhuja, säpsähtelen vaikka mitä ääniä, kun siellä liikutaan, ja mies nauraa minulle vähän..
Mutta pakko sinne metsään on vaan päästä silloin tällöin.
Voi ,että sinä siis näit KARHUN apua!
Ja vain muutaman metrin päässä, mä olisin kuollut siihen paikkaan!
Onneksi oli kiltti karhu ja pelästyi itsekin.
Mutta olis se vaan mahtavaa nähdä toisaalta, olen aina odottanut näkeväni, onneksi en sentään.
Sait silti hyvän kuvan, kyllä tuossa takuulla näpit vapisee!
Eikö se makaamassa ollut helmikuuta kun oli, olis voinut olla kiukkuinen, kun hereillä on ollut.. onneksi selvisist säikähdyksellä.
Upeeta etten sanoisi ♥
Seijastiina, juhannuksen aikoihin vuonna 2008 näin tuon nallekarhun eli keskikesällä. Nalle oli tulossa syömään kauranorasta. Tänä syksynä on ollut kilometrin päässä karhuhavainto, toivoinkin ja vähän pelkäsinkin taas näkeväni karhun, mutta eipä hän nyt näyttäytynyt, ehkä kuitenkin tarkkaili minua. Joskus tulee kävelyllä sellainen outo tunne, että joku tarkkailee minua, saattaapa risahduskin kuulua, silloin palailen pälyillen pihapiiriin.
VastaaPoistaOnneksi kohta on talviunien aika, eikä tarvitse jatkuvasti taakseen katsella:)
No niin tietenkin, voisin lukea tarkemmin, anteeksi.
VastaaPoistaKatsoin ensin tuota postauspäivämäärää, eli selittelen...höö.
Mutta on se vaan vaikuttava näky ja pelottavakin.
Minä olen sellanen säikky myös että pienintäkin risahdusta, niin hyvä etten säntää karkuun, kovin saloille seuduille en edes uskalla mennä, kyllä noita karhuja vaan liikkuu kovin paljon näinä aikoina, eikö ne ala jo mennä maate.. heh?
Ilveksen ole kerran nähnyt, kuin iso komea kissa, olimme silloisen miesystävän kanssa metsällä, paitsi minä istuin vain nuotiolla, kun en pidän metsästyksestä, talvea se oli jo.
Susia pelkään myös jostain syystä, en tiedä miksi, ne kummittelee usien myös unissani.
Seijastiina, minä näen karhuista ja ampiaisista painajaisunia joskus. Ilveksen näkeminen on varmaan ollut hienoa, sitä harvoin näkee. Päivänvalossa en ole nähnyt ilvestä, mutta kerran iltayöstä katselin portailta keltaisena palavia silmiä pihan toisella puolella ja kun otus kääntyi, huomasin töpöhännän. Nämä liikkeestä syttyvät ulkovalot ovat niin kirkkaita, että näkee kauas.
VastaaPoistaEnpä minäkään uskalla yksin metsiin mennä ja pelkään pimeääkin.