torstai 23. syyskuuta 2010

Kaunis tunnustus









Seijastiina piristi päivääni antamalla minulle tämän kauniin tunnustuksen, kiitos Seijastiina♥ Onnellinen hymy hiipi suupieliini, olinkin vähän alamaissa tämän harmauden keskellä. On aina ihanaa saada pieni tunnustus, mörököllimäinen olo helpottaa kummasti. Talletan tämän pienen onnen murusen sydämeeni.
Onnistuin vielä siirtämään tunnustuksen kommelluksitta blogiini, eikä tarvinnut kysyä neuvoja tällä kertaa.
Tapani mukaan jaan tämän tunnustuksen edelleen teille kaikille blogiystävilleni. Kaikista blogeista olen löytänyt kauneutta ja kiinnostavia asioita, olen oppinut paljon eläimistä, valokuvaamisesta, kaukaisista paikoista, ihanista ruoista, kivoista harrastuksista, ihan kaikesta.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksesta. Blogissasi on mukava vierailla, vaikka jostain syystä kommentien jättö vaihtelee, ihan mielialojen mukaan. Rakastan kauniita kuvia ja niitä käyn mielelläni katselemassa.

    VastaaPoista
  2. Olet tunnustuksesi ansainnut!
    Noin juuri minäkin ajattelen yleensä, jokaisessa blogissa on jotakin kiinnostavaa, kaunista ja mielenkiintoista, silläpä niitä lukeekin mielellään, kun aikaa on, mutta tällä kertaa halusin valita jostain syystä ♥

    Rattoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista