sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Mökillä kuvailtua

Kuluvalla viikolla olemme käyneet mökillä saunomassa lähes päivittäin. Sää on suosinut. kauniita auringonkultaamia iltoja, peilityyni järvi, voiko enää enempää toivoa.

Ruskan merkkejä on jo näkyvissä.

Tien reunalle on kerääntynyt kerros koivunlehtiä.

Maitohorsma on saanut syysasun.

Kortteen kesäinen vihreys on muisto vain.

Synkässä kuusikossa piilottelivat nämä punalakit.

Koiranheisipuun marjat ovat kauniita, mutta jäävät usein linnuilta syömättä.

Pieni punarinta ilahduttaa vielä pullealla olemuksellaan.

Tämä kaunis pienehkö tikka koputteli rannassa kuusen runkoa.

Komeavärinen herra on nimeltään pohjantikka.

Pyy tepasteli mökkitiellä.

Iltahämärässä kuikka lipui rannan läheisyydessä.

Heitä olikin kaksi, kumpaan suuntaan mennään?

Pienen neuvonpidon jälkeen suunnattiin vasemmalle.

Illat olivat peilityyniä.

Auringon viime säteet kultaavat metsän.

Puoli yhdeksän maissa oli niin hämärää, että oli tyydyttävä silhuettikuviin.

18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Olet onnekas kun pääset vaikka päivittäin mökillesi! Tulipas niin ikävä omalle mökille ;) Paljon kaikenlaista ihanaa saitkin kuvattua, taidanpa aloittaa katselun alusta..

    VastaaPoista
  2. Aivan uskomattoman kaunista ♥
    Siis tietkin voi olla noin nättejä, lehtiä tulvillaan, ja kuikkiakin vielä.
    Minäkin kuvasin punarintaa, ja näin palokärjen ja vaikka mitä, niistä huomenna, mutta punarinta on söpö pullukka, se seuraili minua pienen kiven päällä pihalla.
    Ai että miten on kaunista, pakko vielä toistaa, kuvasi ovat niin leppoisat ja värikkäät, taidokkaat ja viimeinen kuva kruunaa kaiken!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Elisa. On se ihanaa päästä päivittäin saunomaan ja uimaan. Lokakuussa kuitenkin on lopeteltava saunominen, koska telttasauna ei tahdo pysyä lämpimänä, ja ulkona pitää riisua ja pukea, pimeyskin alkaa haitata. Arvaa vaan onko talvella ikävä mökille, vasta maalis-huhtikuussa vierailemme seuraavan kerran siellä.

    Kiitos, Seijastiina, kerrankin pääsin kuvaamaan kuikkia vähän lähempää. Huomasinkin pikku punarinnan blogissasi, juuri kävin siellä vierailulla. Meilläkin on palokärkiä, mutta eivät tule koskaan kuvausetäisyydelle.

    VastaaPoista
  4. Mikähän pihkura tässä tökkäsee, olen yrittänyt kommentoida jo 3 kertaa. No nyt uusiksi. Kuvasi aivan mykistävän kauniita, kuin pieniä maalauksia. Sieni kuvassa, valo tulee mukavasti sivusta pikkuiseen sieneen. Ihania!

    VastaaPoista
  5. Syksyn tuntua ilmassa, todellakin!
    Kuikka on todella upea lintu. Tuo ensimmäinen kuva veden väreilyineen on ihana, ihan kuin olisit pyytänyt avaamaan vähän nokkaa kuvan tunnelmaa varten :)
    Peilityynen järven ylitse voi kuvitella kuikan ääntelyn.
    Kortekuvakin viehättää.

    VastaaPoista
  6. Hienoja syysvärejä ja mökkimaisemia!

    VastaaPoista
  7. Valokin värsyjä, kiitos, täällä oli netti poikki taas kolme tuntia,pah. Sienikuva on vähän pimeä, mutta juuri valopilkahduksen takia laitoin esille. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    Vikki, niin on syksy tullut. Kuikalla taisi leuka loksahtaa, kun huomasi kuvaajan:) Olimme poikkeuksellisesti mökillä myöhään, vielä yhdentoista aikoihin kuului kuikkien ääntelyä, aika aavemainen tunnelma. Kiitos Vikki ja iloista viikonalkua!

    Katriina, kiitos, nyt nautitaan syksystä, sillä pitkä pimeä talvi on edessä pian. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Huikean kauniita kuvia... Nämäkin tulen taas katsomaan, herkistelemään, monta kertaa :-D

    VastaaPoista
  9. Kiitos Mags, käväisin kuolaamassa punaisen jaspiskorusi perään, mutta en päässyt kommentoimaan jostain syystä, käyn myöhemmin uudelleen.

    VastaaPoista
  10. Syksyn värit tulevat kuvissasi kauniisti esiin... ihailemisen arvoisia.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Susanna, kävin vastavierailulla blogissasi, sieltä löysin paljon kaunista, usvakuvia ja joutsenia ja ihanaiset siilit, jotka ovat lempparieläimiäni.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Ulleriina, syksy on kuvauksellista aikaa, kunhan vain sade lakkaisi. Ei ole kolmeen päivään päässyt kuvailemaan, harmitus.

    VastaaPoista
  13. Vielä on luonnossa elämää, suloisia lintusia. Nuo Koiranheisipuun marjat on tosi kauniita. Tuo tyyni järvimaisema on niin kaunis, ihan luxusta :)sitä katsellessa tirahtaa melkein tippa linssiin.

    VastaaPoista
  14. Kortekuva on uskomattoman kaunis. Sopisi vaikka verhoon nuo värit. Ja sienikuva siinä alla Wau!

    VastaaPoista
  15. Valorun valakiat: kiitos, tämä mökkijärven maisema saa minutkin aina vähän tunteelliseksi varsinkin syksyllä, koska kohta pitää jättää jäähyväiset sille moneksi kuukaudeksi.

    Mayo: kiitos, kortekuvasta en ollut varma, että kannattaako sitä laittaa tänne, mutta värien takia sitten laitoin.

    VastaaPoista
  16. Ai kun kaunis syystunnelmien tiivistys näissä kuvissa. Ja pohjantikankin sait vielä kuviin, vau. Kaunis tikka, ainoa jolla on keltaista päälaella (muilla tikoilla punaista).
    Kortekuva on minustakin hieno. Kuusenoksa kärpässienikuvassa tekee hienon luonnonasetelman.

    VastaaPoista
  17. Uuvana: Eevan asussa tätä tikkaa kuvailin:D, olimme äitini kanssa juuri menossa saunaan, kun huomasin tämä nakuttelijan, enkä voinut vastustaa. Kamera on aina jalustallaan saunoessani, koska silloin yleensä näkee jonkun lintusen tai ötökän, olen todennut, että kännykkäkin soi aina lauteilla ollessamme.
    Kiitos Uuvana.

    VastaaPoista