Vielä muutama vuosi sitten metsä raikui, kun kohtasin tämän luikeron: K-ä-ä-ä-ä-r-m-e, a-p-u-v-a!! Valokuvausharrastuksen myötä olen alkanut suhtautua myötämielisemmin kaikkiin pelottaviin ja vastenmielisiin otuksiin. Ensin kuvasin käärmeitä varmaan kolmen metrin etäisyydeltä. Hivuttauduin pikkuhiljaa lähemmäs, nykyään kuvailen jo noin puolen metrin etäisyydeltä, jos käärme sen sallii. Käärmeet ovat todella arkoja, vain keväisin ja syksyisin lähempi kuvaaminen onnistuu, kun ne lämmittelevät auringossa. Kesäkuumalla ne ovat niin liukasliikeisiä, että puolijuoksua pitää seurata perässä. Käärme ei yleensä ole hyökkäävä, jos se saa olla rauhassa, se vain pakenee takaviistoon. Viime keväänä tosin meinasin astua pellolla käärmeen päälle vahingossa. Onneksi luikero sähähti niin lujaa, että huomasin sen ajoissa. Silloin se teki pari valehyökkäystä ja luikerteli tyytymättömänä pois lämmittelypaikaltaan. Minulla on kaksi vakiopaikkaa, missä käärmeet yleensä lämmittelevät. Pitää vain astella hitaasti ja rauhallisesti, käärmehän aistii askelten töminän. Kun vielä löytäisi talvehtimispaikan, niin pääsisi piakkoin kuvaamaan näitä kauniita matelijoita.
HUI!!!
VastaaPoistaTäällä yksi käärmekammoinen kurkkii sormien lomasta.
Siis upeita kuvia,näitä on pakko ihailla kaikesta huolimatta. Olen lapsesta asti tottunut käärmeisiin mutta pelkään ja kammoksun ihan valtavasti. Sitten välillä nousee säälintunne koska tiedän ettei käärme suinkaan hyökkää kimppuun vaan puolustautuu tavallaan.
Lapsuuskodin lähellä oli lämmin eteläinen rinne johon käärmeet tulivat heti kun ensimmäiset pälvit paljastuivat siinä niitä ihailtiin ja kauhisteltiin.
Melkoinen käärme kavalkaadi. Onko tuossa niitä tarhakäärmeitä myös. Mustankyyn olen kyllä luonnossa nähnytkin.
VastaaPoistaKyllä näitä käärme-kuvia jatkossakin katselee, onhan se hienoa, että löytyy näin monipuolisesti kuvauskohteita.
Kauniit kuviot käärmeestä löytyy, mutta silti...Kyllä minä suhtaudun näihin matelijoihin melko varovaisesti. Olen lukenut jostain, ettei purema ole sen pahempi kuin ampiaisen pisto, siis terveille.
Käärmeistä on jäänyt lapsuudesta kauhukuvia, Grimmin sadut olivat täynnä noitia, jotka pistettiin käärmeitä täynnä olevaan tynnyriin ja vieritettiin mäkeä alas.
Kiitos Vikki ja Pehmyt piirto. Nämä ovat kaikki kyitä. Olen nähnyt melkein mustia, siniharmaita, harmaita, melkein hiekanvärisiä, ruskeansävyisiä ja punaruskeitakin. Tuntuu, että kaikki ovat vähän erivärisiä, joidenkin kuviot erottuvat selvästi. Rantakäärmettä en ole ikävä kyllä nahnyt, en tiedä onko niitä täällä Virroilla. Käärmettä en ole ikinä tappanut enkä tapa, sehän on hyödyllinenkin saalistaessaan hiiriä. Usein maantiellä näkee surullisen näyn, kun käärmeen päälle on ajettu ja jätetty se kitumaan selkäranka katkenneena. Viime kesänä mieheni joutui päästämään tuskistaan kauniin ruskean kyyn, joka oli joutunut auton yliajamaksi. Tosin ei kyytä aina meinaa itsekkään huomata tiellä, kun se on niin samavärinen. Toivottavasti ette näe käärmeunia ensi yönä, kuten minä joskus näen.
VastaaPoistaOlipas käärmeitä ja voin vain kuvitella, miten metsä on raikunut, kun olet siellä huutanut : )
VastaaPoistaItselleni tulee käärmeistä aina mieleen jo edesmennyt äitini, joka inhosi käärmeitä yli kaiken ja asuinpaikassaan niitä kesäisin aina olikin. Ja lapiota vaan heti päähän, jos sellaisen näki :DDD Ei siinä käärme saanut mitään armoa!
Lapsuudesta muistan myös meidän koiran, joka saikin parit käärmeenpuremat kaulaansa ja silläkin oli intohimona saada matelija hengiltä, aikansa käärmeelle haukuttuaan salamannopeasti nappasi käärmeen päästä kiinni ja retuutti sitä kaikin voimin pää heiluen, että käärmeen palat vain sinkoilivat ympäri ämpäri. Se oli aina sen matelijan loppu!
Tämmöisiä käärmemuistoja!
Aina käärme säväyttää ja säikäyttää, kun sen tapaa luonnossa. Kierran sen mielelläni kaukaa = )
Taru, tulikin siitä koirajutustasi mieleen, että meidän edellinen koira sai myös käärmeenpureman ja siitä lähtien se tappoi kaikki käärmeet, mitä löysi. Ensin haukkui ja "väsytti" käärmeen ja sitten nappasi niskasta kiinni ja tapettuaan se vielä aivan kuin voitonriemuisena heitteli sitä pitkin peltoa. Nykyinen koiramme pelkää käärmeitä ja kiertää ne kaukaa.
VastaaPoistaPari kertaa olen päässyt kuvaamaan kyytä. Lämmitteli rantakalliolla, toinen metsätiellä. Sen verran ehtivät olla paikallaan, että sain kuvan. Kyllähän kyy yleensä kuulee ihmisen tulon ja luikkii hyvissä ajoin piiloon, mutta kevätkohmeessa on vähän hitaampi. Kaunis eläin ja edustavat kuvat olet ottanut.
VastaaPoistaKiitos Irma. On aina sykähdyttävä hetki kohdata kyy ja tarkkailla millä mielellä se on. Viime kesänä näin sellaisen sameasilmäisen kyyn, se oli varmaan kohta luomassa nahkaansa. Yhden kuvan ehdin saamaan ja sekin oli vähän epätarkka, niinpä en sitä näytille laittanut.
VastaaPoistaKävin taas hakemassa vähän "siedätyshoitoa" kesää varten :)
VastaaPoistaHeh. Vikki, kun käyt syynäämässä näitä luikeroita pari kertaa päivässä joka kerta vähän lähempää ja lausahdat samalla: Käärme on mukava ja kaunis eläin, niin pelkosi haihtuu ja "suomut" putoavat silmistäsi. Kevään tullen uskallat jo katsella ojanpenkkoja ja kallionpäällyksiä sillä silmällä ja saat mahtavia kuvia "Kallesta". Kalle-nimi tulee siitä, kun pojat pienenä katsoivat Pekka Töpöhäntä-elokuvaa aina uudelleen ja uudelleen. Yksi elokuvanhahmoista oli Kalle Kyykäärme Kankaanpäästä. Elokuva on vieläkin katsomisen arvoinen.
VastaaPoistaKomeita kyykuvia.
VastaaPoistaMinulla on parikymmentä vuotta ollut yksi talvehtimispaikka tiedossa. Se on lämpimässä rinteessä, suuren kiven alla. Joinakin keväinä olen sattunut paikalle niin että käärmeitä on ollut kiven vierellä lämmittelemässä oikein monia. Komea näky ovat.
Vähän harmittaa kun aivan siihe lähelle rakennettiin viime vuona omakotitalo. Toivottavasti käärmeet eivät siitä pelästyneet, ja ennenkaikkea, toivottavasti talon asukkaat antavat käärmeide olla ja talvehtia kaikessa rauhassa. Kyy on arka ja harmiton eläin kun sen kanssa vain osaa olla rauhassa eikä ahdistele sitä.
Kiitos Uuvana. Tahtoisin myös löytää sellaisen talvehtimispaikan. Meillä on aika tasaista seutua, mutta pieni kallio on noin parinsadan metrin päässä lämmittelypaikasta, voisikohan sieltä löytyä keväällä kyitä. Kuinkahan aikaisin ne tulevat lämmittelemään, voisivatko jo huhtikuussa?
VastaaPoistaKyllä huhtikuu on jo mahdollinen, tosin sulaa maata täytyy olla kunnolla. Lumitalvina voi olla eri juttu kuin vähälumisina.
VastaaPoistaAikaisin kyyhavainto itsellä ihan tuon talvehtimispaikan lähellä on jo maaliskuun puolelta. Silloinkaan ei ollut vielä edes mitenkään erityisen lämmin ja varhainen kevät, eli todella paljon yllätyin. Luulen, että jonkinlainen tunnustelija oli siinä lähtenyt katsomaan miltä ulkona näyttää.
Jonkinlainen louhikko tai syvempi kallionkolo talvehtimiseen tarvitaan, ihan silokallio ei talvisuojaa tarjoa. Kannattaa katsella vaikkapa suht lämpimissä paikoissa olevien yksittäisten isojen siirtolohkareitten vieriä, niiden alla on usein tarpeeksi syviä onkaloita.
Muistelen, että sen pienen kallion reunoilla on siirtolohkareita ja louhikkoakin, eli siellä aion käynä katsomassa heti kun lumet vähän sulavat. Tänään on ollut pilvinen päivä täällä, kauniit valkeat hanget ovat muuttuneet ikävän värisiksi ja tien varsilta paljastuu koko talven roskat. Toivottavasti pääsiäisenpyhinä vähän paistaisi, voisi käydä vaikka pilkillä.
VastaaPoistaIiiik!
VastaaPoistaKäärmeet ei kovin miellyttäviä, en ole nähnyt kuin joskus vuosikymmeniä sitten, kummallista tosin, miksi ne ei näyttäydy mulle, oikeestaan ne on kauniita, vain pelästyttäviä usein.
Oikeesti tahtoisin nähdä, mutten sängyssäni mökillä kyllä, kun joskus kuumalla on ovi auki.
Jotkut heti tappaakin, ei voi käsittää sitä, onhan sillä sama oikeus elää, luojan luomalla.
Seijastiina, aina minäkin kavahdan kun yllättäen näen käärmeen, mutta jos olen kameran kanssa oikein käärmejahdissa, en sitten niitä pelästy. Käärmeet makoilevat keväisin aina samoilla paikoilla.
VastaaPoistaKäärmeitä ei saisi tappaa, ne ovat hyödyllisiä eivätkä ne tee mitään pahaa ihmisille.