Iloista alkavaa viikkoa, voikaa hyvin!
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Satumetsän aarteita
Viime viikolla kävimme mieheni kanssa mökin liepeillä etsimässä suppilovahveroita. Työnjako oli harvinaisen selvä eli mies poimi sangollisen sieniä ja minä otin kortillisen kuvia:) Kello oli jo paljon eikä auringonsäteet yltäneet satumetsään. Avuksi otettiin jalusta. pitkä valotus sekä suuremmat iso-arvot, sittenkin kuvissa on havaittavista epäterävyyttä, mutta antaa olla, hauskaa oli kuitenkin.
Tässä osa sienisaaliista, naminami.
Nämä sienet saivat jäädä paikalleen.
Sammal oli upottavaa ja kauniin vihreää.
Synkkä kuusikko oli aivan hiljainen, menninkäisten koti.
Asuukohan tämän mättään alla menninkäinen?
Vanhassa kannossa on monta koloa, siellä taisi vilahtaa jotakin, pieni naavapartainen ukkeli.
Tämä asumus taitaa olla hylätty, katto kaipaisi korjausta.
Luulen, että täällä asuu menninkäisten päällikkö, on niin komea sammalkatto.
Metsän ainoat värit tulivat sammalista ja suurista kuusista, kivikin oli saanut sammalpeittteen.
Iloista alkavaa viikkoa, voikaa hyvin!
Iloista alkavaa viikkoa, voikaa hyvin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aikamoista satumetsää, eniten tykkään noista leikkisienistä. Vuoden luontokuva-kilpailussa Kamera-lehdessä esiteltiin kuvaa, johon oli miksattu pari oravaa kiipeilemään tuollaisissa sateenvarjosienissä;)
VastaaPoistaSuppiksia meillä on vain kaksi pussillista. Tänä vuonna onni ei ole suosinut vakireiteillämme.
Ihana metsäretki, tuollapa olisi mukava tallustella pehmeässä sammaleessa, mukavia pikku juttuja löysit ja sait ihanat kuvat mukaasi ♥
VastaaPoistaSammaleet ja vanhat kannot koloineen ovat kiinnostavia, metsän pikku asukkaat sieltä koloistaan varmaan seurasi touhujanne.
Hyvin tuli suppilovahveroitakin mukaan, jotain antoi metsä mukaan kotiin viemiseksikin.
Ihana päivä teillä varmasti :)
Nyt taas arki alkaa, tuulista on ja märkää ulkona, koskahan tulee ensi lumi?
Rauhallista, hyvää viikkoa!
Katriina, kiitos, olisi kiva oppia tekemään näitä kuvien yhdistämisiä, mutta pitäisi varmaan mennä kurssille. Esimerkiksi joulukortteja haluaisin tehdä yhdistelemällä lemmikkien kuvia erilaisiin pohjiin.
VastaaPoistaEilen saimme vielä isäni kanssa sangollisen suppiloita sekä kolmisen litraa kanttarelleja, onni on ollut suosiollinen näillä sieniretkillämme.
Seijastiina, kiitos, on aina ihanaa kulkea metsässä varsinkin kameran kanssa. Jonkun pitää silti aina olla seuranani, koska pelkään kulkea yksin metsässä.
Tuulista on ollut ja rakeitakin satoi eilen, lämpimämpää vaatetusta piti etsiä. Talvi tekee tuloaan, ehkä pian jo saamme talvisia kuvia.
Hauskaa viikko sinulle♥
Tuommoinen sammaleinen, synkeä kuusikko on juuri se oikea peikkometsä (ja suppilovahveropaikka)!
VastaaPoistaHienoja kuvia ja mahtava sienisaalis.
VastaaPoistaNasti, välillä oli vähän outo olo, kun oli aivan hiirenhiljaista, liikenteen melu ei kuulunut eivätkä linnutkaan äännelleet. Hiljaisuuttakin voi kuunnella:)
VastaaPoistaTarja, kiitos, tämä metsä on aina varma suppilovahveropaikka, samalla saa silmänruokaa.
Satukuvaparhaimmistoa nämä :-D Kun sammalet pehmentää askelia, voi tosiaan ehkä nähdä pikkuväkeä...
VastaaPoistaMukavia kuvia, onkin tullut syötyä suppilovahveroita, isäntä meillä kans tuon homman hoitelee.
VastaaPoistaIhan selvää menninkäisten ja keijujen asumasijaa olet kuvaillut. Upeita sammalia ja jyhkeitä kuusia. Suppilovahverot ovat minunkin herkkujani nams.
VastaaPoistaIhanan pehmeä satusammalmetsikkö, tuolla tosiaan voisi kuvitella asustavan monenlaiset menninkäiset.
VastaaPoistaHyvä työnjako teillä, noin meilläkin pitäisi toimia, vaan ei toimi.
Mikä sen kauniinpaa kuin harmaan ja sammaleenvihreän liitto.
Olet onnekas, kun sinulla on lähellä tuollainen satumetsä. Näitä on nykypäivänä suurennuslasilla etsittävä. Pieniä aloja kansallispuistoissa ja muilla suojelualueilla. Samantapaista kuvasaalista sain sunnuntaina Pyhä-Häkin kansallispuistosta.
VastaaPoistaMags, kiitos, onneksi on sammalia, aina on jotain kuvattavaa, vaikka syksyn värit pikkuhiljaa häipyvät.
VastaaPoistaEija, kiitos, suppilovahveropiirakka on herkkua kastikkeen lisäksi ja niillä voi kuorruttaa vaikka uunikalan, nami.
Kaarnikka, olen vuosikaudet käynyt satumetsässä enkä ole huomannut kuvata siellä, se on ollut vain suppilovahverometsä. Nyt onneksi oli kamera mukana.
Pehmytpiirto, mieheni on jo tottunut tähän kuvausvillitykseeni, että on pikkuhiljaa oppinut, milloin kannattaa antaa "kuvauslomaa".
Irma, olen kuvaamisen myötä alkanut katsella metsiä "sillä silmällä" ja yllättävän paljon löytyy näitä pieniä satumetsiä. Aivan mökkimme lähellä on toinen kaunis metsä, mutta kuinka ollakkaan, eilen tuli rakennusvirastolta kirje, jossa halutaan kuulla naapureita metsähakkuiden vuoksi. Näinköhän tämä toinen metsä hakataan ennenkuin ehdin sinne kuvaamaan. Surullista.
Pyhä-Häkki taitaa olla aika lähellä Virtaita, siellä olisi myös ihana käydä joskus.
Onpa upea metsä, niin paksua pehmeää sammalta! Hienoja kuvia.
VastaaPoistaSammalet (ja jäkälät myös) ovat aina loppusyksyisin upeimmassa kunnossaan, värit syvenevät ja ovat tuoreita ja raikkaita.
Oi minne kommenttini katosi?
VastaaPoistaNo uuudestaan. Ihania sammaleisia kökkänötä ja maisemia, mielikuvitus saa siivet kun katselee noita. Kauniita, ihania! Mahtava suppilovahvero saaliskin :)
Uuvana, kiitos, vasta tänä vuonna älysin näitä sammalkuvia ottaa, aina jotain uutta mukavaa. Voi kun ei vielä lumi peittäisi sammalia, monta satumetsää on vielä käymättä.
VastaaPoistaValokin värsyjä, kiitos, kommentit joutuvat joskus hukan teille minulla myös. Suppilovahveroita voisi vielä enemmänkin löytyä, niitä ei ole koskaan liikaa.
Oi...taas kerran lumouduin :)
VastaaPoistaKuvat johdattivat minut tällä kertaa lapsuuteen asti. Satuihin, joihin uskon ihan täysiä vieläkin ;) Kaunista.
Kati, kiitos, kiva kun sain johdattaa sinut lapsuuden muistoihin. Muistan , kun itse uskoin vakaasti tonttuihin ja joulupukkiin sekä mörköihin. Näkki sai minut pysymään poissa järvestä silloin kun olin yksin. Elämä oli aika jännittävää pienen lapsen mielestä:)
VastaaPoista