sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Perhosenkeveä olo


Huhhuijaa, sain juuri veroilmoituksen valmiiksi ja on onnellinen olotila. Sen kunniaksi pari perhoskuvaa. Perhosten kuvaaminen vaatii pitkää pinnaa. Hitaasti pitää hiippailla ja asetella kameraa, kyykistellä ja ähistä. Viime kesänä polvi kipeytyi, enkä voinut lainkaan olla kyykyssä. Olisikohan paras ottaa sellainen makuualusta, jos haluaa maanrajassa kuvailla ja pilkkijakkaralla voisi istuskella pisenpäänkin odottelemassa perhosia.

15 kommenttia:

  1. Todella hienoja perhoskuvia. Teräviä ja värikkäitä. Hyviä lajin määrityskuvia. Tunnistatko muuten kaikki, itse tunnistaisin vain muutaman.
    Kesää tässä tosiaan odotellaan, silloin löytyy kuvattavaa laidasta laitaan. Tuota makuualustaa olen myös miettinyt, se varmaankin olisi hyvä olla mukana jos kuvaa tuolla maan tasalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, en tunnista minäkään kaikkia, ensimmäinen jo tuottaa vaikeuksia, olisiko lanttuperhonen, sitten pari täpläperhosta, toinen voisi olla ratamoverkkoperhonen. Sitten viime kesänä runsaslukuisena esiintynyt ohdakeperhonen ja taas lanttuperhonen. Seuraavana kaunis haapaperhonen, joka oli kiinnostunut käytetystä saunavihdasta. Toiseksi viimeinen on tesmaperhonen, viimeistä vaaleaa kaunotarta en tunnista. Jos joku tunnistaa, otan kiitollisuudella tiedon vastaan.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi, tesmaperhosen jälkeen salamavalon avulla napattu kuva suokeltaperhosesta ja sen jälkeen joku sinisiipi, voisiko olla hopeasinisiipi. Taidanpa ostaa perhoskirjan, jos sellaisia vaan on myynnissä, niin paljon alkoi nyt kiinnostaa.

    VastaaPoista
  4. Tuo haapaperhonen on kaunis ja enpä muista että olisin nähnyt.
    Eihän noihin perhosiin niin ole kiinittänyt huomiota, joten täytyy tutkailla kirjoista. Joskus olen hankkinut, kun olen aikonut alkaa harrastaan keräilyä. Tämä kuvaus on perhosille kivuttomampi keräily muoto.

    VastaaPoista
  5. Laitoin vielä kuvan haapaperhosesta siivet supussa. Muistan vieläkin, kun seurasin sitä puolijuoksua rannasta mökin pihalle. Perhonen laskeutui lopulta kaasupullon päälle.

    VastaaPoista
  6. Vielä kerran selasin noita kuvia ja suurentelin, on nämä kyllä uskomattoman upeita. Perhosten silmät ja polvilumpiotkin näkyvät niin selvään. Otatko ilman jalustaa.

    VastaaPoista
  7. Otan yleensä ilman jalustaa, koska jalustaa on niin hankala kanniskella. Kuvaustilaisuus menee sivu suun, jos alkaa jalustaa asetella, perhoset ovat kovin arkoja. Muurahaisia olen yrittänyt kuvata jalustan kanssa. Auringonpaisteessa voi käyttää niin lyhyitä suljinaikoja, että joskus saa terävän kuvan.

    VastaaPoista
  8. Kauniita perhoskuvia, tarkkoja ja värikkäitä. Kesäisen niityn tunnelma välähti mieleen (mukava piristys loskaisen ja harmaan päivän jälkeen).

    Hienoja luontokuvia blogissasi, täällä varmasti vierailen toistekin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kannustuksesta, täälläkin oli harmaa päivä, josko loppuviikosta aurinko pilkistäisi.

    VastaaPoista
  10. Näitä perhoskuviakin katselisi vaikka kuinka kauan!!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Mags! Minä käyn myös melkein päiväittäin blogissasi ihailemassa korujasi. Juuri sellaisia haluaisin opetella tekemään. Niissä on tunnetta ja ihania värisävyjä.

    VastaaPoista
  12. Onpas upeita perhoskuvia! Olet kyllä todella taitava, hienoa.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Elisa! Yhtä kohtuullista kuvaa kohti olen ottanut varmaan 10-30 kuvaa. Tarkennukset tökkii joskus ja keskikesän kova auringonvalo pilaa monet kuvat. Eipä kait se oliskaan niin jännittävää, jos aina onnistuisi.

    VastaaPoista
  14. Upeat perhoset!
    On varmaan talvella ihana katsella perhosia, ja haaveilla kesästä!
    Kaikki on tutut, tänä kesänä minäkin nappailin kuvia, paitsi tuota haapaperhosta en nähnyt menneenä kesänä.. harmitus :D

    VastaaPoista
  15. Kiitos, kun kävit näitä vanhojakin kuvia selaamassa, Seijastiina. Ohdakeperhosta en tänä kesänä tavannut, mutta muut perhoset näin, tosin en saanut paljoa kuvia.

    VastaaPoista