Väriterapiaa

Piristin tänään mieltäni selaamalla vanhoja kukkakuvia. Huomasin, että suurin osa on kuvattu kesällä 2006 ja kuvat olivat aika epätarkkoja ja oudon värisiä. Jotain uudempiakin sentään löysin, mutta nekään eivät oikein nappaa. Kaikenlaisten ötököiden kuvaaminenhan on intohimoni, kasveja tulee kuvattua jotenkin hutaisten. Tulevana kesänä yritän vähän enemmän kuvata myös muuta kuin pörriäisiä. Maisemakuvauskin olisi mukavaa, mutta toivoisin saavani siihen jotain ohjausta. Olisi vallan ihanaa, jos täällä Virroilla järjestettäisiin kesällä valokuvauskurssi. Joku valokuvauksen ammattilainen voisi tulla valottamaan maisemakuvauksen saloja. Mikä unelmien täyttymys! Kylläpä tämä juttu pääsi rönsyilemään, piti siis kukkasista puhua. Kukat ovat niin värikkäitä, että pienet harmittavat asiat (kuten jääkaapin siivous) unohtuvat niitä katsellessa.

Käärmes!!

Vielä muutama vuosi sitten metsä raikui, kun kohtasin tämän luikeron: K-ä-ä-ä-ä-r-m-e, a-p-u-v-a!! Valokuvausharrastuksen myötä olen alkanut suhtautua myötämielisemmin kaikkiin pelottaviin ja vastenmielisiin otuksiin. Ensin kuvasin käärmeitä varmaan kolmen metrin etäisyydeltä. Hivuttauduin pikkuhiljaa lähemmäs, nykyään kuvailen jo noin puolen metrin etäisyydeltä, jos käärme sen sallii. Käärmeet ovat todella arkoja, vain keväisin ja syksyisin lähempi kuvaaminen onnistuu, kun ne lämmittelevät auringossa. Kesäkuumalla ne ovat niin liukasliikeisiä, että puolijuoksua pitää seurata perässä. Käärme ei yleensä ole hyökkäävä, jos se saa olla rauhassa, se vain pakenee takaviistoon. Viime keväänä tosin meinasin astua pellolla käärmeen päälle vahingossa. Onneksi luikero sähähti niin lujaa, että huomasin sen ajoissa. Silloin se teki pari valehyökkäystä ja luikerteli tyytymättömänä pois  lämmittelypaikaltaan. Minulla on kaksi vakiopaikkaa, missä käärmeet yleensä lämmittelevät. Pitää vain astella hitaasti ja rauhallisesti, käärmehän aistii askelten töminän. Kun vielä löytäisi talvehtimispaikan, niin pääsisi piakkoin kuvaamaan näitä kauniita matelijoita.

Jäätä, tirppoja, hiiriä

On ollut niin kiireisiä päiviä, ettei edes paria kuvaa ole ehtinyt lataamaan tänne. Eilen pidin lomapäivän ja luulin saaneeni hyvänkin kuvasaaliin, mutta kuvat olivat surkeita, liian valottuneita tai epätarkkoja. Laitan kuitenkin pari esille. Jääpuikossa kimmelsi auringon heijastus aivan kuin tähti, sen halusin ehdottomasti tallentaa. Kiviset hiiret maalasin sunnuntaina, äitini kanssa meillä on näitä kivenmaalauspäiviä tasaisin väliajoin. Lintusia kuvasin pilkkijakkaralla istuen. Melkein kaikki kuvat epäonnistuivat, syynä varmaan keskipäivän kova valo ja epävakaa käsi. Kauniista säästä kuitenkin sai nautiskella, sehän tärkeämpää olikin. Pitikin vielä kysäistä mielipidettänne: mikä teille tulee mieleen toiseksi ylimmäisestä jääkököstä?

Kimuli toivottaa...

Näiden kuvien myötä Kimuli toivottelee hyvää kevätpäiväntasaus-päivää. Kuvat ovat tyttäreni Annin ottamia. Hän peri vanhan kamerani.

Pörriäisiä kesää odotellessa.

Alkaa jo ahdistaa tämä talven kylmyys. Paras lääke siihen on katsella kärpäsiä ja muita ötököitä. Yhdenkään nimeä en tiedä, paitsi murkun, joka uhmakkaasti esittelee takalistoaan.  Kiltit, laittakaa kommentteja, jos jonkun tunnistatte. Erityisesti kiinnostavat ensimmäisen ja viimeisen kuvan lentävät. Kuvat ovat raskaalla kädellä cropattuja ja terävöitettyjä.