sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Pari ötökkää ja kukkahämähäkkiä





Tänään pakotin itseni jättämään telen kotiin ja ottamaan makron mukaan. Heti sain kuvia tuntemattomista kovakuoriaisista ja kärpäsistä. Tuo ruskeapäinen vähemmän kaunis koppis tuntuu jotenkin tutulta lapsuudesta, ja toisella koppiksella oli kauniit tuntosarvet. Tänä vuonna taitaakin tulla hyvä ötökkävuosi.


Kukkahämähäkkejä olen jo nähnyt paljon, ne ovat taitavia saalistajia ja hyvin osaavat naamioitua kukkaan. Toisella hämähäkillä oli aika suuri saalis kokoonsa nähden, perhospolo oli jäänyt sen saaliiksi.

20 kommenttia:

  1. Oi, kuinka kauniita hyönteis kuvia, kannatti kantaa makroa. Noihin tuntosarviin kiinnitin myös huomiota, upeat sarvet.
    Tosi tarkkoja kuvia, käytitkö jalkaa tai muuta tukea.

    VastaaPoista
  2. Onpa upeat kuvat! Hurjat nuo tuntosarvet, mikähän lienee öttiäisen nimi? Perhosraukka ;( Kannatti tosiaan ottaa makro mukaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Pehmyt piirto. En käyttänyt jalustaa tällä kertaa, mutta hämähäkkiä kuvasin istuen pilkijakkaralla, siten sain vähän tukea kyynärpäistä.
    Nyt tuo penteleen polvi on niin kipeä, että ei voi enää kyykistellä. Vähän huono tilanne makroilu kannalta. Jossain vintin kätköissä pitäisi olla makuualusta, pitää varmaan opetella kuvaamaan makuulta.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostavia ötökönttejä olet saanut linssiin. Upeit tarkkoja kuvia. Kukkahämähäkki on minulle uusi tuttavuus, näyttää olevan melko saalistaja.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ELisa ja Valokin värsyjä. Selasin hyönteisfoorumin kuvia ja sieltä löysin punaselkähaiskiaisen (ylin kuva) sekä kampasepän, korjatkaa, jos eivät ole niitä.

    Kukkahämähäkkeja löytää monista kukista piileksimästä sekä puiden lehdiltä, ne osaavat taitavasti naamioitua ja usein huomaakin ensin saaliin ja sitten vasta hämähäkin.

    VastaaPoista
  6. Iiks puistatus... Ötökät kammoksuttaa mutta hienoja kuvia olet saanut. Meillä seurattiin eilen jännitysnäytelmää, mäntykiitäjä oli ilmeisesti talvehtinut kotilossaan kuistin alla kun Tyttöseni huomasi sen kuistilla päivällä.Siinä nökötti ja illalla alkoi värisyttää siipiään ja hurina vain kävi. Sitten kiipesi kenkien päälle ja ilmeisesti suunnitteli lentoon lähtöä. Jossain välissä sitten oli lähtenyt kun piti neitien mennä nukkumaan. :)

    VastaaPoista
  7. Aivan mielettömän komeita kuvia!! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pirita ja @nnina. Jotkin ötökät ovat varsinkin läheltä katsottuna vähän pelottavia outoine ulokkeinen ja pistimineen ja anpiaisia pelkään ihan oikesti huonon kokemuksen vuoksi.

    Minulla taitaa olla mäntykiitäjästä kuva. Kerran haravoin hiekkalaatikosta lehtiä ja nostin jotain lelua, sieltä tuli esiin jo lentokykyinen mäntykiitäjä. Aika kaunis se oli ja isokin.

    VastaaPoista
  9. Hienoja ötököitä! Toi viimenen kuva on kyllä paras, todella kauniit värisävyt

    VastaaPoista
  10. Voi hurja kun minullakin olisi makro. Loittorenkailla on toivotonta saada muuta kuin utuisia epäteräviä kuvia.
    En ole tähän asti paljoa ötököistä piitannut, enhän meinaa nähdäkään niitä, mutta eipä tuota tiedä, josko tässä miten vielä innostuisi, kun ötököillä on noin mielikuvituksellisia nimiäkin. Yksistään uteliaisuudesta...

    VastaaPoista
  11. Pipsa, ötökät ovat ihan viehkoja otuksia, niissä on tosi kauniita ja merkillisiä yksityiskohtia, niitä tutkiessa menisi varmaan ihmisikä.
    Joka kesä bongaan monta uutta lajia, niitä on vain vaikea kuvata toisinaan. Kun on tätä ikänäköäkin tullut, pitää olla lukulasit päässä tutkiessa esim puiden oksia.

    VastaaPoista
  12. Voi jestas taas, miten tarkkoja kuvia! Eikä ötökät tälleen tarkasteltuna ees inhota ;-D
    Ja mahtavia keltasia...

    VastaaPoista
  13. Kiitos, Mags. Moni pelottavan näköinen ötökkä onkin oikeastaan aika kaunis läheltä tarkasteltuna.

    VastaaPoista
  14. Öttiäiset ovat kauniita, mikä tuli taas kerran todistetuksi kuviesi kautta. Kampaseppä on erittäin sopiva nimi komealle koppikselle. Olen lopettanut ötököiden tunnistamisyritykset, se on pohjaton suo... Pääasia, että ovat olemassa, nimi on sivuseikka. Loppujen lopuksi, nimethän ovat vain ihmisen niille antamia, itse varmaan kutsuvat itseään ja toisiaan ihan eri nimillä... Ihmisellä on hassu tapa luokitella ja määritellä kaikki.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Irma, niinhän se on, että nimet ovat aika merkityksettömiä, öttiäiset eivät niistä tiedä eivätkä perusta. Ja kansa antaa kuitenkin omia nimiään, joita on yleensä vain kolme: leppäkerttu, sontiainen sekä kaskinikki, loput ovat koppakuoriaisia:D

    Minä, joka olen yleensä epäjärjestuksen ihminen, huomasin, että tämä valokuvien "luokittelu" alkaa ryöstäytymään käsistä. Kun aloitin kuvaamisen, kuvat tallennettiin iloiseksi sekamelskaksi yhteen valokuvat-kansioon. Sitten jaoin ne neljään kansioon: ihmiset, maisemat, eläimet, kasvit. Kuvien määrän kasvaessa esim. eläinten kansio on jakaantunut lintuihin, nisäkkäisiin, matelijoihin, perhosiin, hämähäkkeihin, toukkiin, kovakuoriaisiin sekä muihin hyönteisiin, vielä pitäisi lisätä yksi kansio muille eläimille.

    Samoin on käynyt muidenkin alkuperäisten kansioiden, ne ovat jakaantuneet. Niin kauan kun vain muistan, missä kansiossa joku kuva sijaitsee, on asiat hyvin. Siinä voi kyllä käydä niin, että sorrun omaan näppäryyteeni:D:D

    VastaaPoista
  16. Tuo sarvihirviö on komea! Hieno lentoonlähtökuva, onnistunut ajoitus.

    Tuollaisia ensimmäisen kuvan mönkiäisiä näin juuri viikko sitten metsässä, saaliiksi joutuneen metson raadolla. Lienevät raadoilla eläviä kuoriaisia.
    Kiva kun nyt löytyi nimikin lajille.

    Kuviasi katsoessa alkaa minunkiun tehdä mieli sitä makrolinssiä taas. Nyt vain ei ole oikein varaa uusia vehkeitä hankkia. Onneksi täällä on hienoja makroja katsottavaksi.

    VastaaPoista
  17. Hieno saalistuskuva, jotenkin en ole koskaan nähnyt moista tapausta itse luonnossa - vaikka kukkapenkissä tulee kesäisin kökittyä.

    VastaaPoista
  18. Kiitos Nelle. Muutaman saalistuskuvan saan joka kesä, kerran oli leppäkerttukin jäänyt saaliiksi vaikka on niin kovakuorinen.

    VastaaPoista
  19. Hyvät taidokkaasti otetut kuvat *ötököistä*

    Ne on kauniita, yks ressu jo *hämyn* hampaissa :(

    Hauskat sarvet tuolla toiseksi ylimällä, oikea sarvekas, mikä line nimeltään ?

    VastaaPoista
  20. Seijastiina, sarvekas koppis on kampaseppä, johtuukohan nimi kampamaisista tuntosarvista.
    Kiitos Seijastiina♥

    VastaaPoista