maanantai 17. toukokuuta 2010

Taivaan lintuja ja palleropilviä

Käki on kukkunut jo monena iltana lähistöllä. Se on arka lintu, ihme, jos sitä edes lentämässä näkee. Kokeilin  eilen käen sietokykyä reviirin suhteen ja aloin matkimaan sen kukuntaa. Toivottavasti moni ei sitä tapahtumaa nähnyt:):) Siinä sitten kukuttiin eikä mennyt aikaakaan, kun käki alkoi lennellä edestakaisin. Selvästikkään se ei pitänyt kilpakosijasta, vaan yritti ottaa selville, mistä kukunta kuului.
Käki päästeli myös omituisia kähiseviä ääniä ja korahduksia  lentäessään yli. Tällä kertaa se ei kuitenkaan istunut kovin lähelle ja sain vain lentokuvan. Toivottavasti joskus onnistun saamaan kuvan lähempää.

Poutapilvet ovat sitten kauniita, kuin pumpulia., niitä kaipaan talvisin kovasti. Eilen oli mahtavan palleroisia pilviä.
Niitä on aina mukava katsella ja kuvata. Lehtokurppakin on saapunut jo ajat sitten. Sillä ei ole aikaa pysähdellä poseeraamaan, vaan kuvauksesta on suoriuduttava lennossa.





Viimeiseksi kuva kalalokista ja sen saaliista. En kyllä erota, onko kyseessä kala vai sammakko.

20 kommenttia:

  1. Kannatti kukkua sinunkin ;) Hienot lentokuvat - ja erittäin kauniit pilvet!

    VastaaPoista
  2. Kauniita pumpula pilviä ja lintujen kuvia. Lisäsin itseni sivusi lukijaksi, täältä löytyy paljon mieleniintoista katseltavaa.

    VastaaPoista
  3. Elisa, kiitos, tänään ei kukkujaa näkynyt, mutta kaksikin käkeä kukkui jossain kauempana.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Valokki ja tervetuloa katselemaan. Kävin valokuvausblogissasi ihastelemassa kuviasi ja lisäsin samalla itseni lukijaksi.

    VastaaPoista
  5. Oletpa ollut sopivasti paikalla, kauniita kuvia, joista lokkikuva on suosikkini. Joskus on rentouttavaa vaan katsella pilviä, täydelliseen tunnelmaan päästäkseen pitäisi heinänkorsi olla suussa.
    Meillä mökin lähellä pesii lehtokurppa. Sen jokailtainen reitti kulkee mökin ylitse, melkein voisi kellonsa tarkistaa kun ääni alkaa kuulua ja nopea lento on pian ohitse.

    VastaaPoista
  6. Käkeä en ole nähnyt , mutta kuullut kuitenkin.
    Hienot säteet pilven takaa hohtaa.

    VastaaPoista
  7. Keväisiä ihania kuvia. Superlempparini tuo kakkoskuva pumpulipalleropilvestä, jonka takaa valo siivilöityy säteinä.

    VastaaPoista
  8. Kiitokset teille, Vikki, Pehmytpiirto ja Kaarnikka. Vaikka olen jo näin vanhaksi ehtinyt, tapaan kuvitella kaikenlaisia hahmoja ja eläimiä pilvissä:)
    Lehtokurppien lentoreitit kohtaavat usein ja siitä syntyy aina rajankäyntiä, huimia lentoesityksiä ja piipitystä, ihme etteivät törmää puihin.

    VastaaPoista
  9. Sama kokemus kuin Vikillä tuosta lehtokurpan aikataulusta, säännölliset elämäntavat linnulla :-D Ja oot kyllä taitava kukkuja, kun olet käen saanut lähestymään; itse luulin eilen kuulevani harhoja kun kuulin kukkumista, mut onneksi en sitten vielä kuule ääniä ;-)
    Kuvasi ovat taas ihania muistojen herättäjiä, olet kyllä aivan suosikki-bloggarini <3

    VastaaPoista
  10. Mags, kiitos kannustavista sanoistasi. Monet kuvat herättävät meissä ja kauan sitten kadonneen muiston jostain tapahtumasta, paikasta, asiasta.

    Lehtokurppa lentelee meilläkin samoihin aikoihin ja suunnilleen samoja lentoratoja.

    Nyt kaikki kukkumaan, samalla sävelkorkeudella ja tempolla saatte huiputettua käkeä, ehkäpä se istahtaa kuvausetäisyydelle.

    VastaaPoista
  11. upee toi toinen kuva missä valo tulee pilven takaa! on noi muutkin hienoja :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Elina, pilviä onkin mukava kuvata, koska ne eivät heti karkaa pois niinkuin eläimet.

    VastaaPoista
  13. Hassua, minäkin kukuin tänään käen kanssa. Lensihän se sitten puun latvasta ylitseni toisen puun latvaan, missä jatkoi kukuntaa. Hienon kuvan olet kukkujasta ottanut.

    VastaaPoista
  14. Kiitos Irma, mukavaa kun muutkin kukkuvat, saitko kuvaa?

    VastaaPoista
  15. Tosi hienon käkikuvan sait!
    Minä yritin jahdata käkeä viime sunnuhtaiaamuna samalla kostilla, mutta minun kukuntani taisi olla jotenkin erävireessä kun hän ei paljoa piitannut enkä päässyt edes kuvausetäisyydelle.
    Käkiä kukkui muuten viikonlopun tietämissä jotenki ihan ennätysmäärä, en muista että olisin yhtä paljon käkiä minään muuna keväänä kuullut. Parhaimmillaan kuului kolmekin samaan paikkaan, ja kukuttiin aamulla päivällä ja illaal, pelkkää kukkumista. :O

    (Minä en muuten saa kommenttia tuohon sinun viimeiseen postaukseesi, kommenttilaatikkoa ei tule edes näkyviin.)

    VastaaPoista
  16. Kiitos Uuvana. Täälläkin kukkuu pari kolme käkeä, aika paljon niitä on tänä keväänä.

    Mikähän siinä nyt on vikana tuossa viimeisessä postauksessa. Muutin kommettien julkaisun sellaiseksi, että eivät enää tule sähköpostiini ensin. Olisikohan siinä vika, täytynee muuttaa entiset asetukset ja katsoa, tuleeko kommenttilaatikko sitten näkyviin. Menepä heti räpeltämään.

    VastaaPoista
  17. Sain kuin sainkin sen kommenttilaatikon näkyviin, ajattelin jo poistaa koko tekstin ja laittaa uudelleen.

    VastaaPoista
  18. Kiitos, nyt näen kommenttilootan, mikähän siinä oli. Joskus nämä netti- ja tietokonejutut elää omaa elämäänsä.

    VastaaPoista
  19. Näitä kuvia katsellessa kesän kaipuu tulvahti mieleen, ja käki kukkui hulluna päiväkaudet :D
    Upeat lentokuvat, pitääpä kokeilla käen kukuntaa ensi kesänä, tytär varsinkin on siinä erittäin hyvä!
    Ihanat myös muut lintukuvasi ja pilvet kauniit ♥
    Ja ylemmässä pilven takaa nuo säteet!

    VastaaPoista
  20. Kiitos, Seijastiina. Käki on joskus tosi harmistunut kilpailijasta, saattaa krähistä ja istuskella aivan pään yläpuolella olevissa puissa. Tänä kesänä käen kukunta hiipui aiemmin kuin yleensä ja käkiäkin oli hieman vähemmän.
    Kohta myös poutapilvet vähenevät ja häipyvät kokonaan talven ajaksi, niitäkin tulee ikävä.

    VastaaPoista