lauantai 22. toukokuuta 2010

Uusi perheenjäsen

Eilen illalla meille tuli uusi perheenjäsen, frettipoika Nuti. Nuti on albiino eli karva on valkoista ja silmät punaiset. Ensin vähän oudoksuin näitä särjensilmiä, mutta Nuti valloitti sydämeni heti herrasmiehen käytöksellään. Yhtään puraisua en ole saanut vain pienen näykkäisyn käteen. Nuti on todella rauhallinen, johtuneeko kuumudesta. Kaikki paikat piti frettien tapaan ensin tutkia ja sen jälkeen oli vuorossa Käpä-neitosen ensitapaaminen.
Ensin haisteltiin ja tutkittiin puolin ja toisin  ja vähän kinasteltiinkin. Nuti on niin suuren kokoinen jo nyt, että se taitaa määrätä kaapin paikan tulevaisuudessa. Käpä on vähän ihastunut häneen ja kirputtaa sekä nuolee Nutin korvia. Nyt kaverukset jo leikkivät keskenään.


12 kommenttia:

  1. Suloisia, millaista hoitoa vaativat? Minulle ovat hieman oudompia lemmikkejä.

    VastaaPoista
  2. Näin joskus englantilaisen tv-ohjelman näiden söpöliinien näyttelytoiminnasta, onko sellaista Suomessakin?

    VastaaPoista
  3. Valokin värsyjä, helppohoitoisia ovat, korvien putsausta ja kynsien leikkausta, joskus pieni kylvetys ja vähän rokotuksia. Fretit ovat uteliaita otuksia ja pyrkivät pääsemään kaikkiin koloihin ja sokkeloihin, se tuottaa joskus päänvaivaa.

    Mags, kysyin tyttäreltäni ja hän sanoi näyttelytoimintaa olevan myös Suomessa.

    Elisa, kyllähän nämä ovat yhtä ihania kuin kissat ja koirat, osaavat muuten kerjätä samalla tavalla: nousevat lahjetta vasten ja tuijottava anelevasti.

    VastaaPoista
  4. Hupaisan näköisiä ja sopivan pieniä lemmikkejä! Ja nättejä.

    VastaaPoista
  5. Katriina, on ne aika hassuja. Nyt, kun ovat tutustuneet, niin leikkivät ja temmeltävät pitkin lattiaa. Nutin olen ristinyt varpaanpurijaksi, se tykkää kovasti meidän kaikkien varpaista:)

    VastaaPoista
  6. no jo on valloittavia pieniä otuksia! :D

    VastaaPoista
  7. Hauskan näköisiä veitikoita. Miten tulisivat toimeen kissojen ja koirien kanssa.

    VastaaPoista
  8. Jännän näköisiä! Pitikö kauan houkutella tuohon alimmaisen kuvan poseerausasentoon?

    VastaaPoista
  9. Elina, ne todella ovat valloittavia ja niille annetaan paljon anteeksi kolttosia.

    Pehmyt piirto, meidän Kimuli-koira ikäänkuin häpeää niitä, kun ne viedään näytille. Luulen silti, että jos fretti karkaisi koiratarhaan, Kimuli tekisi siitä hakkelusta, koska luulisi sitä riistaksi.

    Vikki, kaverukset olivat niin unisia, että pysyttelivät kiltisti kuvattavana. Fretit nukkuvat niin sikeastä, että eivät herää edes syliin nostettaessa, oikeita unikekoja ovat.

    VastaaPoista
  10. Voi miten suloisia!
    Voi Kimuli koiraa vai häpeää se noita ihanuuksia, no niinhän se varmaan on, että katsoovat sen saaliinan, ehken..
    Onko nuo pitkäikäisiä, hoito varmaan vähän kuin kissaa hoitaisi,onkohan?
    Ovat kyllä aivan ihania! ♥

    VastaaPoista
  11. Seijastiina: muistelisin, että 4-7-vuotiaiksi elävät. Fretit leikkivät kuin kissat kaikenlaisilla leluilla ja keskenään leikkivät erityisesti. Nuti on kyllä hallitseva ja osoittaa sen aina välillä Käpälle, Käpä taas härnää mielellään Nutia. Hyvin helppohoitoisia vekkuleita ovat. Kiitos, Seijastiina.

    VastaaPoista