torstai 3. kesäkuuta 2010

Surisee ja pörisee

Tuntuu olevan sama aikataulu näillä postauksilla ja kotiaskareilla, eilinen toistaa itseään. Töihin silmä kourassa, kauppaan, kotiin , mökille , valokuvausta, kuvien käsittelyä, bloggaamista, ruoanlaittoa.. unta ei riitä kuin kuudeksi tunniksi ja taas pitää herätä. Huusholli on ja pysyy epäsiistinä kunnes perjantaina kinastellaan siivouksesta. Pidän saman paminan joka perjantai perheelle. JOS kaikki veisivät omat tavaransa omille paikoilleen viikolla, ei tätä hyrskynmyrskyä olisi edessä.







Tämä bloggailu on kuitenkin niin mukavaa, että siitä en hevin luovu. Monenlaisia hyönteisiä on tullut kuvailtua, laitan muutaman näytille. En taida tunnistaa kuin harsokorennon, mutta nyt ei ole aikaa etsiä nimiä. Viikonlopuksi lähdemme Kuruun Parkkuuseen postin mökille, joten seuraava postaus tulee vasta ensi viikolla. En myöskään pääse kommentoimaan muiden blogeja, mutta sitten ensi viikolla käyn ainakin katselemassa kuvianne. Hauskaa viikoloppua kaikille.

19 kommenttia:

  1. Oletpa hienoja mönkiäisiä-pörriäisiä-öttiäisiä taas löytänyt, ketä he sitten lienevätkin. Löydät paitsi hienoja kohteita, myös hienoja kuvakulmia ja rajauksia.

    Minä juuri ajattelin tänään, että pitäisi alkaa seurailla hyönteisiä tänä kesänä enemmän, hyönteistietouskaan ei ole vahvimmasta päästä niin että voisi vähän lukeakin.

    tse olen luopunut toivosta saada hyrskynmyrskyniä kotoa selvitettyä enenkuin kesäloma alkaa. Ei kerta kaikkiaan riitä enää energia kaikkeen ennenkuin tulee vähän huiluutaukoa. Onneksi ei kestä ihan kauhean kauaa enää.


    Hyvää Kurun reissua ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hyvää viikonloppua myös ja aurinkoa!

    Onko ne niitä naisen ruuhkavuosia: töihin, kotiin, harrastusta, jos ehtii, siivousta ja siivousta.
    Mulla on täällä vielä remontti päällä ja joka paikka on täynnä tavaraa sikin sokin. Mutta SE on ohimenevää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Uuvana, öttiäisiä on aina mukava kuvata, taitavat olla mieluisimpia kuvauskohteitani. Huomasin, että minulla on paha tapa kropata kaikki kuvani neliön muotoisiksi, mistähän johtunee? Ja sitten kääntelen ja vääntelen kuvaa niin, että ötökkä asettuu usein vasempaan alareunaan, johtuneeko vasenkätisyydestäni?

    Hyvää viikonloppua sinulle, Kurun reissulta saattaapi olla tuliaisina monta kuva-aarretta, jos sää sallii.

    VastaaPoista
  4. Mayo, hauskaa viikonloppua sinulle. Remontointi on kyllä vihonviimeistä touhua, kaikki tavarat ovat hukassa. Meillä on töissä tehty remonttia jo puoli vuotta ja meidän kerros on nyt evakossa muualla talossa. Tavaroita on hukassa , kun en muista mihin laatikkoon ne pakkasin, onpa sitten tuplasti toimistotavaraa, kun kaikki löydän:D

    VastaaPoista
  5. Oi näitä! Tuo alin korento on huikean kauniin värinen.
    Mukavaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Mags, ehkäpä saat näistä lisää inspiraatioita ihaniin koruihisi.
    Vähän viileää ja tuulista säätä on luvassa, mutta ei sentään sadetta. Tuuli on kyllä pahasta ötökkäkuvauksessa.

    VastaaPoista
  7. Hauskaa mökkeilyä!
    Nyt olikin blogissasi oikein ötökän elämää : )

    VastaaPoista
  8. Kiitos Taru. On mukavampaa lomailla joskus kaikin mukavuuksin varustetussa mökissä, kuin omassa vaatimattomassa. Erilaiset maisemat ja eläimistö tuovat vaihtelua.

    Ötökän elämää lisäilen pitkin kesää, toivottavasti perhosiakin pian lentelisi enemmän.

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia, nuo punaiset on ihan upeita! Kokeilin muuten eilen sitä alivalottamista keltaisen kukan kanssa, ja sehän toimi.. kun vaan muistaisi vielä sen jatkossakin ;) Tuo perhonen on herukkaperhonen, sen irma mulle aiemmin ystävällisesti tunnisti. Hauskaa mökkeilyä, älkää paleltuko!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Elisa. Mietinkin olisiko tuo herukkaperhonen, olen joskus nähnyt "liuskaisemmat" siivet.

    Mökille paljon vaatetta mukaan ja myös hyttysmyrkkyä. Saa nähdä, onko sisällä paljon inisijöitä, mökki on aina varattu ja edelliseltä väeltä on voinut päästä hyttysarmeija sisälle. Taidanpa ostaa vielä Raidiakin, hihii.

    VastaaPoista
  11. Öttiäisten siivet ovat uskomattoman kauniita, kuten kuvaamasi harsokorennonkin. Oikeastaan en ole rumaa öttiäistä koskaan tavannutkaan. Ja miten paljon ja erilaisia niitä on. Onkohan Facebookissa jo ryhmä öttiäisfaneille...

    Niin, piti vielä sanomani, että kuvaat tosi kauniisti näitä pikku ihmeitä, niiden elämää kunnioittaen.

    VastaaPoista
  12. Nyt en osaa valita kahden rakastavaisen ja alimman punaisen kaunokaisen välillä. Alimassa kuvassa on kauniit värit. Ihania kuvia jälleen :)
    Olen vähän yrittänyt opetella etten huomaa kaikkia pölyhiukkasia. Eikös olekkin mukavampaa etsiä kokemuksia, elämyksiä ja kaikenlaisia tunnelmia kuin juosta joka perjantai kieli vyön alla pölypalleroitten perässä.

    VastaaPoista
  13. Hienoja öttiäsiä, hyvin kuvattuina. Pidin erityisesti, kahdesta viimeisestä. Hauskaa viikonloppua! kerään juuri mökkikamppeita kasaan, lämmintä vaatetta tarvitaan ja hyttysmyrkkyä ehkä.

    VastaaPoista
  14. Kylläpäs osaavat olla koreita jotkut ötökät. Tuo viimeinen kuva on säihkettä täynnä ja raikas, johtuu varmaan vastakkaisväreistä punainen ja vihreä ja siitä, että ohkaisissa siivissä näkyy selkeästi tuollaiset suonet. Hyviä kuvia!

    VastaaPoista
  15. Kiitos teille Irma, Vikki, Valokin värsyjä ja Pipsa. Tulin tunti sitten reissusta, mukavaa oli.
    Liityin Facebookissa johonkin valokuvausryhmään, jossa oli jo tuhansia henkilöitä. Ötökkäfaniryhmä olisikin tarpeen, se voisi olla vähän pienempi ryhmä.
    Ötököitä kuvailen niitä mahdollisimman vähän häiritsemättä ja hätistelemättä. En yritä siirrellä niitä tai hätistää parempaan kuvauspaikkaan, sen olettekin varmaan huomanneet oudoista kuvakulmista.

    Nyt pitänee mennä yöpuulle, huomenna varmaan ehdin käydä blogeissanne katsomassa, mitä ihanuuksia niistä löytyy. Hyvää ja rauhallista yötä kaikille.

    VastaaPoista
  16. Niin tuttua tuo koti työ yms hulina. Meillä ei enää lapset asu kotona, mutta joku himskatti täällä silti sotkee :I (taidan olla minä itse).
    Itsekkin ehdin vasta tänään lukasemaan hätäisesti ihmisten blogeja ja joihinkin kommenttejakin heittelemään.
    Upeita öttiäiskuvia olet ottanut, millainen kamera ja obiska sulla olikaan? Olet päässyt hienosti lähelle kohdetta.

    VastaaPoista
  17. Kaarnikka, kiitos. Kamera on Canon 500D, jonka valitsin sen keveyden takia, teki kyllä mieli 50D:tä ja joskus kaduttaakin, etten sitä ostanut, oli se kyllä kalliimpikin. Elämä on joskus sellaista penninvenytystä ja omatuntoa ei salli tuhlata kaikkia perheen varoja.
    Objektiiviksi hankin monta vuotta sitten Canonin 100 mm f2.8 makron, siitä on nyt ilmestynyt parempi L-sarjan versio, mutta turha haaveilla siitä.

    Sen olen huomannut, että aina tekisi mieli hankkia vain parempia objektiiveja eli nälkä kasvaa syödessä.

    VastaaPoista
  18. Toivottavasti et luovu todellakaan bloggauksesta, sinulla on mitä ihanimmat kuvat aina, ja hyvin otettu, selvät ja terävät ja kauniit tietty vielä ♥

    Hauskoja hyönteiskuvia, niistäkin löytyy niin kauniita... ihania :)

    VastaaPoista
  19. Seijastiina, en luovu, en, mutta nyt postailut pakostakin hidastuvat, kun kuvia ei saa sitten millään, aina on pimiää töistä tullessa. Toistaiseksi parantumaton flunssa esti viime viikonloppuna pihalle menon, viikko on vierähtänyt yskiessä ja kuumeillessa:(
    Hyönteiset, varsinkin perhoset ovat niin kauniita ja kiinnostavia. Kiitos Seijastiina.

    VastaaPoista