Hauskaa vappua!

Toivottelen teille kaikille oikein hauskaa vappua sateisesta säästä huolimatta ja laitan muutaman sekalaisen kuvan viime päiviltä.  Alimmaisessa kuvassa näkyvä risu- ja naavarakennelma askarruttaa minua, olisiko se oravan pesä?

Eilen vierailin taas tinkkisten valtakunnassa takapihalla ja sain kuin sainkin pari kuvaa töyhtötiaisesta ja pienestä suloisesta sinitiaisesta. Hömötiainen oli kesyllä tuulella ja tuli aivan lähelle jutustelemaan, talitiainenkin oli yllättävän peloton. Ehkä linnut ovat vähän tottuneet minuun, koska melkein päivittäin niitä kuvailen.

Mökillä näin pienen karvaisen toukan, se oli eksynyt jäälle niin kauas, että en ylettynyt sitä pelastamaan. Toivottavasti se pääsi omin voimin rantaan.

Alkuviikosta  ihastelin kuuta, siitä tulee napsittua  kuvia eri asetuksilla ja koskaan  ei oikein onnistu. Useimmiten kuu on liian kirkas ja palaa puhki, tai sitten kohina pilaa kuvan. Tämäkin kuva on otettu paljon valoisampana aikana kuin miltä se näyttää kuvassa. Kuvankäsittelyllä tummensin sekä kuuta että taivasta, jos olisi vielä sellainen 300- tai jopa 400-millinen kanuuna, niin saisi yksityiskohtiakin näkymään.

Toivottavasti aurinko edes vähän sulostuttaisi vappua, ja kaikki pääsisivät nauttimaan kevätsäästä.

Sen seitsemää sorttia tirppoja

Samalla, kun kirjoitan tätä tekstiä, kuuntelen ah niin ihanaa musiikkia Media Playerilta. Sieltä löytyy monta klassista musiikkikanavaa. Tämänhetkinen musiikki sopii lintujen keväisiin leikkeihin; Bachin Brandenburgilaista.

Viikonvaihteessa tarkkailin lintuja ja muutaman kuvankin sain. Raijasin istuimen ruokintapaikan läheisyyteen ja istuksin kärsivällisesti  tunnin, kaksi. No, tunnustetaan että kolme tuntia sunnuntaina ja tunnin eilen, lisäksi käveleskelin ja treffasin vielä mustiksenkin. Linnut olivat ensin arkoja, mutta tottuivat sitten outoon kököttäjään.
Silti ne olivat niin nopeita, että suurin osa kuvista tuli heilahtaneita,  aina jokunen kuitenkin pitää tallettaa.

Oli kiva istuskella ja kuunnella lintujen erilaisia ääniä, aivan uusiakin äännähdyksiä kuulin. Vihervarpunen päästää sellaisen pienen rätisevan äänen, se on niin pieni ja söpö. Mustarastaalta pääsee pieni piip-ääni, jollaista en ole ennen kuullut. Tiaisilla vasta onkinn monenlaisia lurituksia.

Nytpä se musiikki vaihtui reippaaksi pianomusiikiksi, se sopii hyvin kuvien lataamismusiikiksi.
Klikkaamalla kuvaa saat isomman version.

Pitkäkorvia pellolla

Olen monena iltana seisoskellut pellon reunassa ja katsellut kaukana ruokailevaa metsäjänistä. Se on niin arka, vähän väliä pää nousee ja pupu tarkistaa tilanteen, sitten taas syödään ja välillä vähän venytellään. Eilen jänö oli kuitenkin vähän lähempänä ja sain muutamia kuvia. Eivät ne aivan tarkkoja ole, mutta minulle aivan tyydyttäviä. Kävin vielä ehtoommalla kävelyllä ja kas vain, peräti kaksi pupua mutusteli heinänkorsia samassa paikassa. Toinen on meilkein valkoinen vielä, vain silmien päältä oli tullut kesäturkki esiin. Toinen oli ja aika kirjava, se näyttikin vähän huonosti pukeutuneelta. Olivat selvästi kavereita keskenään, onhan se mukavaa, kun on seuraa ja kaksi korvapariakin kuulee enemmän.
Puoli tuntia sitten käväisin pihalla ja kyllä harmitti, kun ei ollut kameraa mukana. Pellolla oli kaksi valkohäntäkaurista, valo olisi nipin napin riittänyt kuvan ottamiseen, mutta ehkäpä ne tulevat huomenna uudelleen. Arvatkaa, kuka on silloin valmiina. Hyvää viikonvaihdetta kaikille.

Avanto on valmis

Eilispäivänä kävimme taasen vahtaamassa jäitä mökillä. Kuten ylimmästä kuvasta näkyy, jäät ovat vielä tukevasti paikoillaan. Eipä siinä muuta kuin avantoa sahaamaan, että edes joskus pääsisi saunomaan. Sillä välin tutkin veden korkeutta, aika paljon on vesi noussut, polku oli jäänyt veden alle ja rantapuut kärsivät myös tulvasta. Veden pinnalle oli jäätynyt hienoja kuvioita, joita piti tietenkin kuvata. Saunomaan emme vielä päässeet, mutta onpa avanto jo valmiina.

Kuplahulluus

Näihin jääkupliin jäin aivan koukkuun, eilen piti mennä uudelleen kuvaamaa niitä. Melkein kaikki kuplat olivat kadonneet. Katsokaapa tarkemmin ylintä kuplakuvaa, aivan kuin siinä leijailisi avaruusalus tähtisumussa. Joskus  se mielikuvitus tekee tepposet.

Se rohkeampi kurki

Tossailtana seisoskelin tympääntyneenä kotitiellämme. Ei edes räkättejä lennellyt, ei mitään kuvattavaa. Onneksi kohta kuului tuttu korahdus eli kurjet olivat tulossa ruokailemaan pellolle. Kurjaa vain seisoa keskellä tietä ilman mitään näkösuojaa ja kamerakaan ei ollut valmiina asennossa. Tietenkin toinen huomasi minut ja nosti korkeutta, lensi pois. Toinen kurki sensijaan laskeutui, ehkä ei huomannut mitään vilunkia.
Oli kiva tarkkailla sen syömätouhuja, pari askelta, pari kolme nokkaisua, kaula suoraksi, vilkuilua eri suuntiin. Välillä kurki kutsui puolisoaan ihmettelevin ilmein: Mihin katosit?
Varmaan 20 minuuttia olin jähmettyneenä paikoilleni toivoen, että kurki tulisi lähemmäksi, mutta eipä se tullut.
Kohta puolisokin uskaltautui lentelemään pellon yläpuolelle, mutta ei laskeutunut, vaan sai toisenkin nousemaan siivilleen. Onneksi ne lensivät siivet viuhuen aivan yläpuoleltani, tosin vastavalo haittasi kuvaamista.

No, sain kuitenkin muutaman kuvan ja myöskin levinneet kantapäät.